Roolipelitiedotus

Yhteinen suomalaisen roolipeliskenen tiedotuskanava

Loppuvuoden uutiskatsaus

Skeneaktiivit tuntuvat olleen joulukuussa liikkeellä kuin Korvatunturin tontut, joten koin tarpeelliseksi koostaa vielä yhden blogauksen erilaisista tapahtumista. Luvassa on juttua Ropeconista, World of Darkness -pelistä, Tampereen yliopistosta ja Halat Hisar -larpista – joululahjaideoita unohtamatta.

Ropecon nelipäiväiseksi tapahtumaksi?

Suomen suurin roolipelitapahtuma Ropecon järjestetään ensi kesänä Helsingin Messukeskuksessa. Ropeconin blogin mukaan conin järjestäjät ovat pohtineet mahdollisuutta pidentää Ropeconia nelipäiväiseksi tapahtumaksi, eli torstaista sunnuntaihin saakka. Conikävijät voivat käydä sanomassa oman mielipiteensä aiheelle avatussa verkkokyselyssä.

Tässä vaiheessa tarjolla on kaksi vaihtoehtoa, joista toisen mukaan torstai olisi verrattain perinteinen conipäivä pelimahdollisuuksineen, työpajoineen ja yleisöluentoineen. Vaihtoehtoisen näkemyksen mukaan torstaita voisi kehittää itsenäisempään suuntaan, ikään kuin miniconiksi, joka olisi keskittynyt johonkin pelikulttuurin erityisalueeseen. Nähtäväksi jää, mihin ratkaisuun conitea asiassa päätyy – kävijäkysely sulkeutuu jouluaattona.

Kotimaisten skenetoimijoiden kuulumisia

Thaumiel Nerub on haastatellut blogissaan pelisuunnittelija Miska Fredmania (linkki) ja Ropetuvan tekijää Joni Heinosta (linkki). Etenkin Fredman on ollut kovassa skenejulkisuudessa viime aikoina, Limun ropellukset -blogissahan julkaistiin Fredmanin haastattelu marraskuussa ja saman kuukauden lopulla Fredman oli Tracon Hitpoint -tapahtuman toinen kunniavieras. Ympyrä sulkeutui, kun Limun ropellukset julkaisi tekemänsä haastattelun Thaumiel Nerubista.

Thaumiel on julkaissut pienimuotoista OSR-materiaaliaan jo jonkin aikaa Patreon-sivunsa kautta, mutta nyt myös Fredman ryhtyi samaan rahoituskantaan. Fredman keskittyy omassa Patreon-projektissaan käsinpiirrettyihin scifi-aiheisiin karttoihin. Mies kertoo projektistaan tarkemmin omassa blogissaan. Sen paremmin Thaumiel kuin Miskakaan ei ainakaan tässä vaiheessa näytä käärivän Patreonilla suuria sivutuloja, mutta Patreonin kuukausittaiset deadlinet kuulemma tuovat projekteihin ryhtiä ja avaavat ylipäänsä uusia rahoitusmalleja roolipeliskenessä työskentelylle.

Jo edellä mainittu Joni Hienonen puolestaan on tehnyt uuden jakson Ropetupaa, jossa hän tällä kertaa esittelee Juhana Petterssonin Ikuisuuden laakso -roolipelin.

Nostan esille myös Lauri Maijalan Redemundin kiltablogiin kirjoittaman pitkän kuvauksen Out of the Abyss -kampanjan pelaamisesta. Kyseessä on D&D:n tuoreimman laitoksen valmiskampanja ja blogausten mukaan pelaajat suhtautuvat kampanjaan varsin vaihtelevasti. Maijalan blogaukset painottuvat pelaamisen sosiaaliseen puoleen, mikä tekee niistä kiinnostavampaa luettavaa kuin pelkkiin pelitapahtumiin keskittyvä raportointi. Kampanjan pelaaminen on tässä vaiheessa vielä kesken, mutta tarjolla on jo useampi blogaus (osa 1, osa 2, osa 3, osa 4 ja osa 5).

Tracon Hitpoint -tapahtuman satoa

Tampereella järjestetty Tracon Hitpoint -tapahtuma päätti vuoden conikauden. Hitpoint näyttäisi ensimmäisen kerran perusteella asemoituvan enemmän pelaamisconiksi kuin hengailuconiksi (kuten pienemmille pelitapahtumille tapaa käydä), mutta tämä saattoi tietysti johtua tapahtumapaikaksi valikoituneesta koulurakennuksestakin.

Jos et itse ehtinyt paikalle, niin netistä löytyy kyllä useampiakin kävijöiden raportteja: Mike Pohjola käy raportissaan läpi omaa ohjelmaansa, Ville Vuorela kommentoi lyhyesti tapahtumapaikan tiloja ja Sami Koponen pohdiskeli tapahtuman pelaamisjärjestelyitä. Lisää kävijöiden kokemuksia löytyy asialle omistetusta Pelilauta-foorumin keskusteluketjusta.

Tapahtumassa Mike Pohjola julkaisi uusimman lisäosan Myrskyn sankarit -peliinsä. Aiemmin ilmestyneet lisämateriaalit ovat hirviökirja Vihollinen vihollisia (2014) ja Ville Vuorelan kirjoittama skenaario Hornankattila (2014). Tuorein teos kantaa nimeä Raudan laulu ja se esittelee lyhyesti Natharin valtakunnan uskontoja, kaksi uutta hahmoluokkaa sekä kourallisen uusia erikoiskykyjä.

Pelikulttuuria nörttipiirien ulkopuolella

Erityisesti elektronisiin peleihin kohdistuvaa akateemista tutkimusta on tehty Suomessa jo pari vuosikymmentä. Nykyään pelitutkimusta voi opiskella myös pääaineenaan Tampereen yliopistossa. Jos rupesi kiehtomaan ajatus maisterin paperien hankkimisesta pääaineena pelitutkimus, niin ilmoittautumaan vain. Opiskelijahaku päättyy tammikuun loppupuolella.

Halat hisar on poliittinen larppi, joka käsittelee Israelin miehityksestä kärsivän Palestiinan tilannetta. Peli pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 2013 Parkanossa, mutta nyt Koneen säätiön rahoituksen tuella se järjestetään uudelleen. Pelipaikkana on ensi kesänä pelin verkkosivun mukaan Mikkelissä sijaitseva Otavan opisto. Pelaajiksi haalitaan erityisesti henkilöitä, joilla ei ole aiempaa larppikokemusta, joten nyt on hyvä tilaisuus aloittaa tutustuminen larppaamiseen varsin laadukkaan pelin myötä.

Tampereelle nouseva Suomen pelimuseo kaipaa vitriiniensä täytteeksi paitsi kotimaisia roolipelituotteita, niin myös kaikenlaista pelaamisen yhteydessä syntyvää materiaalia (valokuvia, kampanjamuistiinpanoja ja niin edelleen). Jaakko Stenros laittoi Facebookiin materiaalikeruuilmoituksen, eli jos nurkistasi löytyy roolipeliharrastukseen liittyviä artefakteja, niin tuossa on mahdollisuus saattaa ne koko kansan ja jälkipolvienkin nähtäville.

Ulkomaan uutiset: Vampiresta ja hyväntekeväisyydestä

Ruotsalainen videopelifirma Paradox Interactive osti lokakuussa verkkopeleistä tunnetulta CCP Games -pelitalolta oikeudet World of Darkness ja Exalted -materiaaliin. Ostotoimien vaikutusta White Wolfin pelien tulevaisuuteen on odoteltu ja lopulta tietoa on saatavilla. Kuviossa pyörii nyt monta eri firmaa, mutta sikäli kun oikein tajusin, niin luvassa on sekä tukea klassiselle World of Darkness -pelisarjalle (joka siis perustuu 20. vuotisjuhlajulkaisuille) että uudistetulle Chronicles of Darkness -pelisarjalle. Jälkimmäiseen sisältyvät siis uudet versiot WoD-sarjan peleistä. Roolipelisarjan tulevaisuus näyttää siis omistajavaihdoksien jälkeen turvatulta. Tarkemmin uutisesta voi lukea Enworld-verkkosivun artikkelista (kannattaa katsastaa myös artikkelia seuraava keskustelu).

Pathfinder on menestynyt roolipeli, jolla on myös vahva jalansija nettipelaamisen saralla. Monet käyttävät teknologiaa apunaan muutenkin, vaikka pelaavatkin kasvokkain saman pöydän ääressä. Tätä koko joukkoa ilahduttanee uutinen Realmsoftin järjestelyohjelmasta (management software), joka on räätälöity nimenomaan Pathfinderia silmällä pitäen. Kyse ei ole pelkästään softasta – esimerkiksi Obsidian Portal tai Roll20 tekevät jo oikeastaan kaiken tarpeellisen – vaan myös sisällöntuotannosta. Tarkoitus on, että ohjelman kautta olisi pääsy kaikkeen Pathfinder-materiaaliin, mikä helpottaa mekaanisesti raskaan pelin pyörittämistä.

Lopuksi vielä materiaalisia lahjaideoita roolipeliharrastajille. Tänä vuonna Traconissa kunniavieraana käynyt pelisuunnittelija Jim Pinto on laittanut pystyyn joukkorahoitusprojektin, jossa rahoittajat saavat päättää, mikä tulee pelin nimeksi ja pelisuunnittelu käynnistyy siitä. Pintolla on kokemusta erilaisten pikkupelien tekemisestä, joten epäilemättä mies tietää mitä tekee.

Toinen lahjaidea on hyväntekeväisyyttä tekevän RPG Creators Relief Fund -yhdistyksen kampanja, jossa lahjoittaja saa DrtivethruRPG-verkkokaupasta ison läjän erilaisia roolipelituotteita. Järjestö kanavoi rahallista apua vakavasta sairaudesta tai muusta katastrofista kärsiville roolipelisuunnittelijoille. Sen kumppaneina ovat mm. Gen con, Kobold Press ja DriveThruRPG, joten ihan luotettavasta tahosta lienee kyse. Hyväntekeväisyyspakettiin sisältyy etenkin Pathfinder ja Savage Worlds -lisäosia, joten kannattaa katsastaa jos nuo pelit ovat ahkerassa käytössä omassa pelipöydässä.

Kolmas lahjaidea on Loot Crate -idealla toimiva Dungeon Crate, jossa siis tilaajat saavat kuukausittain satunnaisesta krääsästä koostetun postipaketin kotiinsa. Dungeon Crate -laatikon kohderyhmää ovat roolipelaajat (ja miniatyyri- sekä keräilykorttipelaajat), joten tavaran ei pitäisi olla aivan yhtä satunnaista kuin Loot Cratessa. Käytännössä tietysti voi miettiä, miten paljon kuukausittainen erikoisnoppasetti ja pikku-ukkojen maalaamiseen tarkoitettu sivellin lämmittävät, mutta siinä on kieltämättä lahja, joka yllättää vielä pitkään joulun jälkeenkin.

Advertisements

One response to “Loppuvuoden uutiskatsaus

  1. Sami Koponen 17.12.2015 13:42

    Mike Pohjola muistutti minua aiheellisesti Raudan laulu -lähdeteoksen julkaisemisesta, joka ei ollut tuossa katsauksessa mukana. Lisäsin sen sinne yhdessä muun Tracon Hitpoint -tapahtuman jälkilöylyilyn oheen.

    Te jotka ette jaksa etsiä päivitettyä kohtaa blogauksesta, voitte loikata suoraan Tracon Hitpoint -tapahtuman keskusteluketjuun ja Raudan laulun kotisivulle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: