Roolipelitiedotus

Yhteinen suomalaisen roolipeliskenen tiedotuskanava

Avainsana-arkisto: tracon

Coniraportti Tracon 2017:sta

Mikko Karttunen laati tänäkin vuonna raportin Tampereella järjestetystä Tracon-tapahtumasta. Karttunen vastasi tapahtumassa roolipelaamisen esittelytoiminnasta eli Peliä pyynnöstä -pisteestä, joten myös hänen raporttinsa keskittyy siihen.

Lue lisää

Mainokset

Loppukevään skeneuutisia

Kesän alkuun on enää pieni huikaus, joten tuleviin tapahtumiin on hyvä ruveta jo valmistautumaan. Uutisoin myös häirinnän torjumisesta larpeissa ja Porin Pelikaupan lopettamisesta.

Lue lisää

Odotuksia vuodelle 2017

Roolipeliskenemme liikkuu arvaamattomasti, koska se perustuu pitkälti vapaaehtoistoimintaan. Asiat tapahtuvat harrastajien ehtimisen ja jaksamisen puitteissa. Siitä huolimatta on hauska veikkailla, mitä alkanut vuosi tuo tullessaan. Ainakin voin antaa pari tärppiä, joten suhteen on hyvä pitää silmänsä avoimina.

Lue lisää

Ensimmäiset ensi vuoden pelitapahtumat

Vuoden 2017 kalenteria saa ruveta hiljalleen täyttämään, sillä parin roolipelitapahtuman päivämäärät ovat selvinneet.

Jyväkyläläinen Valocon järjestetään ensi vuonna kolmatta kertaa. Tälläkin kertaa tapahtuma sijoittuu alkuvuoteen. Tällä hetkellä päivämääräksi on kerrottu 11.-12. helmikuuta. Tapahtumapaikkana on tuttuun tapaan Kortepohjan kerhohuone. Valocon on aiempina vuosina ollut Maraconin kaltainen pieni tapahtuma, jossa ei ole tarvetta pelien varsinaiselle aikatauluttamiselle. Meininki on enemmän rentoa yhteenkokoontumista ja pelailemista. Suosittelen kaikille.

Tampereella järjestettävä Tracon Hitpoint järjestettiin ensimmäistä kertaa marraskuussa 2015. Kyse oli eräänlaisesta Tracon-tapahtuman pelaamiseen keskittyvästä versiosta, koska varsinaisessa Traconissa anime- ja muut japaniaiheiset harrastukset ovat pääosassa. Kuluvalta vuodelta Hitpoint jäi kokonaan välistä, kenties Tracon-tapahtuman järjestämisen ja sopivan tapahtumapaikan löytämisen vuoksi. Ensi vuonna tapahtuman ajankohta on 4.-5. maaliskuuta Tampere-talossa. Kyseessä on siis huomattavasti isompi ja keskeisemmällä paikalla sijaitseva paikka kun aiemmin. Toivottavasti kävijämäärä riittää kongressitalon täyttämiseksi. Tracon Hitpoint on Ropeconin tapaan seurapelitapahtuma, eli edustettuna ovat roolipelien lisäksi muutkin ei-elektroniset pelit eli lauta-, kortti- ja miniatyyripelit. Ensimmäisellä kerralla vuonna 2015 roolipelit tuntuivat jäävän miltei vähemmistöasiaan, joten osallistutaan tänä vuonna sankoin joukoin!

Ropeconin ja Traconin päivämäärät ovat olleet jo aiemmin esillä, mutta kätevän yhteenvedon nimissä: Ropecon järjestetään 28.-30. heinäkuuta ja Tracon 8.-10. syyskuuta. Tapahtumapaikka on Ropeconin osalta vielä auki, mutta Messukeskus palveli ainakin viime vuonna hyvin. Tracon puolestaan jatkaa perinteikkäästi Tampere-talossa.

Tervehdys uusille lukijoille

Olin Tracon-tapahtumassa mukana Peliä pyynnöstä -pisteellä. Esittelimme roolipelaamista uusille harrastajille lyhyiden esittelypelien avulla. Kehotin harrastuksesta kiinnostuneita tutustumaan Roolipelitiedotukseen, joten esittelen lyhyesti mitä hyödyllistä täältä löytyy.

Roolipeliharrastuksen aloittamisessa vaikeinta lienee peliporukan löytäminen. Sen takia olen kerännyt tuonne Roolipeliseuraa-alisivulle hyvän valikoiman erilaisten roolipeliyhdistysten yhteystietoja sekä linkkejä tärkeimmille roolipelifoorumeille. Jos peliseuraa ei meinaa löytyä sen kautta, niin laita sähköpostia tänne Yhteydenotot-sivun kautta, niin katsotaan voimmeko tehdä jotain asian hyväksi.

Olen myös koostanut Roolipeliharrastuksen aloittaminen -sivun, joka nimensä mukaisesti jeesaa niitä, jotka päättävät ottaa härkää sarvista ja ryhtyä vetämään peliä omille kavereilleen.

Roolipelitiedotus toimii muutenkin kotimaisen roolipeliskenen sillanpääasemana, eli täältä löytyy runsaasti tietoa ja linkkejä skenen syövereihin. Siitä vain rohkeasti tutustumaan!

Tracon Tampereella viikonloppuna

Tracon-tapahtuma järjestetään 3.-4. syyskuuta Tampereella tuttuun tapaan Tampere-talossa. Kävijöitä on enemmän kuin tähän Pohjoismaiden suurimpaan kongressi- ja konserttikeskukseen mahtuu, joten liput on tänäkin vuonna myyty loppuun jo etukäteen. Jos lippuja ei tullut hankittua ajoissa, niin parempaa onnea ensi vuonna.

Lue lisää

Roolipelivuosi 2015

Tuttuun tapaan avaan uuden vuoden laatimalla katsauksen juuri päättyneeseen vuoteen roolipelikulttuurin osalta.

Lue lisää

Vuoden 2016 roolipelitapahtumat

Tapanani on kirjata tuonne Roolipelitiedotuksen oikeaan sivupalkkiin kuluvan vuoden kotimaisia roolipelitapahtumia. Roolipelitapahtumat ovat tärkeitä skenen yhteishengen luomiseksi ja mahdollisuutena laajemmalle yleisölle päästä kurkistamaan mistä niissä roolipeleissä oikein on kyse.

Listaan kuitenkin jo tässä tulevan vuoden conikalenterin, jotta itse kukin voi jo hyvissä ajoin sovittaa pelitapahtumia kalenteriinsa.

Lue lisää

Loppuvuoden uutiskatsaus

Skeneaktiivit tuntuvat olleen joulukuussa liikkeellä kuin Korvatunturin tontut, joten koin tarpeelliseksi koostaa vielä yhden blogauksen erilaisista tapahtumista. Luvassa on juttua Ropeconista, World of Darkness -pelistä, Tampereen yliopistosta ja Halat Hisar -larpista – joululahjaideoita unohtamatta.

Lue lisää

Tracon Hitpoint tulevana viikonloppuna

Tuskin on kansallisen peliviikon meiningeistä selvitty, kun seuraavaksi olisi syytä ottaa kurssi kohti Tamperetta. Siellä järjestetään 28.-29.11.2015 ei-elektroniseen pelaamiseen keskittyvä Tracon Hitpoint -tapahtuma. Kyse on eräänlaisesta sisartapahtumasta syksyiselle Tracon-tapahtumalle, jossa peliohjelmaa on ollut alusta asti mutta vähemmistöroolissa.

Tapahtuman ohjelmakartta julkaisiin noin viikko sitten, eli sieltä vain katselemaan mikä kiinnostaa. Puheohjelma on tuossa ensimmäisellä sivulla ja ”Ohjelmakartan ulkopuolinen ohjelma” -sivulta löytyy rooli-, lauta-, kortti- ja miniatyyripelien tarjonta.