Roolipelitiedotus

Yhteinen suomalaisen roolipeliskenen tiedotuskanava

Roolipelivuosi 2011

Vuosilehti 2011 lennähtää kalenterista kuin noppa roolipelaajan kädestä. Käydessämme kohti uutta vuotta otetaan vielä katsaus menneeseen roolipelikulttuurin kannalta meillä ja muualla.

Kaikkiaan vuosi 2011 oli varsin täpäkkää aikaa roolipelikentällä. Pelijulkaisuja tuli taas runsaasti, pelintekijät löysivät toisensa ainakin conimarkkinointia varten ja pelitapahtumia oli kaikkiaan varsin mukavasti. Roolipelaamista aloittelijoille tarjoilivat niin Ropeconin alkuerä Democon kuin Kuudennen ringin Luolapelaajat-projekti Oulun Fantasiapelien tiloissa. Kaikkiaan tästä on hyvä lähteä kohti uuden vuoden suurtekoja.

Palkintogaala

Koitin kovasti etsiä jonkinlaista listausta viime vuonna ilmestyneistä roolipeleistä, mutta google magic -taitoni eivät selvästikään olleet riittävät. Ehkä jonkinlaista kuvaa vuoden kohutuimmista peleistä (jotka siis julkaistiin toissa vuonna) katsastamalla vielä palkintojen saajat:

  • Origin Best Roleplaying Game: The Dresden Files RPG
  • Origin Best Roleplaying Supplement: The Dresden Files RPG: Our World
  • ENnie Best Writing (Gold): The Dresden Files RPG
  • ENnie Best Rules (Gold): The Dresden Files RPG
  • ENnie Best Adventure (Gold): Pathfinder AP #43: The Haunting of Harrowstone
  • ENnie Best New Game (Gold): The Dresden Files RPG
  • ENnie Best Game (Gold): The Dresden Files RPG
  • ENnie Product of the Year (Gold): Pathfinder: Advanced Player’s Guide
  • Diana Jones Award: Fiasco
  • The Indie Game of the Year: Apocalypse World
  • The Most Innovative Indie Game: Apocalypse World

Lisäksi Ropeconissa 2011 Kultainen lohikäärme -palkinto myönnettiin Markus Montolalle ja Jaakko Stenrosille roolipelien akateemisesta tutkimuksesta.

Kotimaiset julkaisut

Kotimaisten roolipelijulkaisujen osalta vuosi 2011 jatkoi vahvaa nousua. Erilaisia suomi-tuotteita kertyi yhdeksän, joista neljä oli täysimittaisia roolipelejä. Joukkoon mahtui myös yksi käännösantologia, kun Pohjoismaisen roolipelaamisen seura julkaisi kolossaalisen kokoelman tanskalaisia Fastaval-tapahtumassa pelattuja ja palkittuja pelejä. Käännöstyötä tapahtui myös toiseen suuntaan: Ikuisuuden laakso julkaistiin tanskaksi, mutta harmillisesti Stalkerin englanninkielistä käännöstä odotellaan edelleen.

  • Juhana Pettersson et al (toim.): Unelma keltaisesta kuninkaasta (jykevä kokoelma tanskalaisia Fastaval-tapahtuman kertapelejä)
  • Wille Ruotsalainen: Punaiset hiekat (lähdekirja Somaliasta)
  • Tuomas Kortelainen: Noitahovi (fantasiaroolipeli matriarkaalisesta Pohjolasta)
  • Sami Koponen: Pyöreän pöydän ritarit (fantasiaroolipeli Arthurin ritareista)
  • Northern Realms: Bliaron (fantasiaroolipeli maageista)
  • Samuli Ahokas & Miska Fredman: Generian legendat (fantasiaroolipeli luolastoseikkailemisesta)
  • Ironswine Games: Kärpänen (hupiroolipeli kärpäsen elämästä)
  • Ironswine Games: Sotakarjut (beta-versio sotapelistä)
  • Myrrysmiehet: Yhteys (esinäytös myöhemmin julkaistavaan Vihan lapset -roolipeliin)

Lisäksi James Raggi, ainoa suomalainen roolipelisuunnittelua päivätyökseen tekevä tyyppi, kustansi markkinoille lähdeteokset Vornheim: The Compele City Kit, Carcosa ja Isle of the Unknown. Kunkin noista kirjoittaja on toki ulkomailta ja teokset suunnattu suoraan ulkomaisille markkinoille, mutta kaikesta huolimatta OSR-markkinat ovat sitä kokoluokkaa, että kukin noista tuotteista lienee yksinään myynyt enemmän kuin kaikki vuoden kotimaiset julkaisut yhteensä.

Ropecon 2011

Ropecon-pelitapahtuma on joka vuosi, mutta viime vuoden tapaus on syytä huomioida kokonaan omana alaotsikkonaan. Tärkeimpänä hehkutuksen aiheena on Frank Mentzerin kunniavierailu ja se, miten hän päätösseremoniassa lahjoitti Ropeconille varhaiset 1970-luvun D&D:n sääntökirjat.

Ulkomailta

Shannon Appelcline, joka julkaisi viime vuonna roolipelihistoriaa firmojen kautta tarkastelevan Designers & Dragons -teoksensa, summasi kulunutta vuotta rpg.net:n kolumnissaan. Hän nosti esille D&D:n heikon julkaisuvolyymin, joka on peliklassikon vuosikymmenien surkein esitys. Vähäinen tuotemäärä ei kuitenkaan välttämättä kerro suoraan mitään pelin suosiosta tai sen (myynti)menestyksestä.

Muutoin Appelcline korostaa uusien rahoitus- ja julkaisumuotojen yleistymistä. PDF-versiot ovat jo välttämättömyys uusille julkaisuille ja print-on-demand -julkaisutapa kasvattaa suosiotaan. White Wolf, firma World of Darkness– pelisarjan takaa, on ilmoittanut siirtyvänsä kokonaan print-on-demandin varaan. Samoin vuonna 2011 jopa keskisuuret roolipeliyhtiöt alkoivat turvautua yhteisökustannusmalliin, jossa rahat (tai lunnaat) kerätään ennen kuin peliä on julkaistu. Jippo piilee siinä, että pelintekijät eivät kuitenkaan saa näitä lahjoitusrahoja ennen kuin peli on oikeasti julkaistu. Nämä kehityssuunnat osoittavat ilahduttavasti, miten roolipelijulkaisu pyrkii pysymään ajan hermolla ja etsimään uusia teknologian mahdollistamia pienkustannukselle sopivia malleja.

Vuoden voittajaksi Appelcline nostaa Old School Renessaince -liikkeen, joka siis panostaa erityisesti D&D:n varhaisversioiden pelaamiseen. Retroversioita on alkanut ilmestyä muistakin varhaisista roolipeleistä D&D:n rinnalle. Selvästikin nostalgia puree keski-ikäistyviin D&D:llä roolipelaamisen aloittaneisiin pelaajiin. Näillä kavereilla on varaa pistää roolipelaamiseen rahaa ihan toisella tapaa kuin sillä perinteisellä teini- ja opiskelijaporukalla.

Vielä kotimaisista foorumikeskusteluista

Majatalo-roolipelifoorumi putosi verkosta joskus kesällä 2010. Foorumia saattoi kyllä lukea, mutta kommentointimahdollisuutta ei ollut. Sapattivapaa päättyi viimein viime kesänä, kun foorumi palautui taas toimintakuntoiseksi. Vanhaa yleisöä on kuitenkin löytynyt vain hiljalleen, eikä ketjujen lukijamäärien perusteella ole mitään epäselvyyttä siitä, etteikö Pelilauta olisi tällä hetkellä se kotimaisen roolipelikeskustelun pääfoorumi.

Seuraavassa kymmenen luetuinta keskusteluketjua Pelilaudalta; suluissa on lukukertojen määrä (tiedän, ettei pelkkien luettu-statteihin tuijottaminen ole kovinkaan reilua, mutta koittakaa kestää). Jos noista aiheista voi mitään päätellä, niin selvästikin kotimainen foorumikeskustelu on aika mukavasti ajan hermolla.

1) Ropecon 2011 (2473)
2) [kampanjaraportti] Gamma World: Unohdetut jumalat (2082)
3) Miksi huijata nopanheittoa? (1980)
4) Ropeconin seikkailunkirjoituskilpailu 2011 (1887)
5) [Ropecon] Yhteinen myyntipöytä suomipeleille? (1812)
6) Hahmotehdas ja ideariihi (1705)
7) Skenekritiikki (1557)
8) [Generian legendat] Yleinen keskustelu (1494)
9) Fiasco? (1489)
10) Majatalo.org:n kohtalo (1444)

2 responses to “Roolipelivuosi 2011

  1. Sami Koponen 04.01.2012 01:44

    Myös kotimaisesta blogosfääristä löytyy henkilökohtaisia yhteenvetoja viime vuodesta:
    Atte Timonen: Requiem 2011
    Jukka Särkijärvi: Towards the Ending of the World
    Blue_Hill: Vuoden 2011 listaus
    kka0s: Katse kohti mennyttä, yhteenveto vuodesta 2011

  2. Paluuviite:Roolipelivuosi 2013 | Roolipelitiedotus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: