Haastattelussa: Tuomas Kortelainen

Tästä vielä toinen haastattelu joulunpyhiksi. Tällä kertaa päätin valikoida kohteekseni Noitahovin tekijän Tuomas Kortelaisen. Lue mitä Tuomas kertoo pelinsä synnystä ja vähän sen tulevaisuudestakin.

Oulunseutu on pitkään ollut vahva kotimaisen roolipelikulttuurin linnake. Käsinkosketeltavia todisteita tästä saatiin viime kesänä, kun Tuomas Kortelainen julkaisi esikoisroolipelinsä nimeltä Noitahovi. Pelin julkaisutilaisuus pidettiin Ropeconissa, mutta koska tuosta tapahtumasta ei sen suurempia merkkejä bittiavaruuteen jäänyt, on syytä tavoitella pelintekijää haastatteluun.

Miksi päätit julkaista oman roolipelin?

Olen aina halunnut julkaista roolipelin. Tämä on siis vähän tällainen lapsuuden unelmien täyttymys.

Lisäksi tuo alustus oululaisesta skenestä antanee luvan mainostaa toista Oulussa tekeillä olevaa peliä, nimittäin Juho Auerin Utopiaa. Luvassa on ajallisesti epälineaarista tarinalinjaa, ideologioiden kamppailua, transhumanismia ja kyborgisaatiota. [ks. lisää esim. täältä -toim. huom.]

Mikä pelin tekemisessä ja julkaisemisessa oli vaikein osuus?

Onnistuin siirtämään suurimman osan käytännön painamiseen liittyvästä työstä muille, joten minun ei ole tarvinnut miettiä oikolukua, taittoa tai kuvitusta. Luulen, että nämä olisivat olleet se vaikein osuus minulle.

Nyt kuitenkin vaikein osuus oli sääntöjen kirjoittaminen siihen muotoon, että ne pystyisi joku muukin pelkän lukemisen perusteella ymmärtämään. Tämä on yllättävän vaikea homma yksinkertaisillakin säännöillä. Kasvokkain mikä vain pelijärjestelmä on paljon helpompi selittää kuin sääntökirjan kautta.

Noitahovissa ”vallankahvassa ovat noituudessa vahvat naiset”, kertoo mainoslause. Onko tämä jonkinlaista feminististä fantasiaa? Tätäkö naiset tykkäävät pelata?

Noitahovin maailma on naissovinistinen. Miehet ovat sekä lakien, että ennakkoluulojen tähden naisia heikommassa asemassa. Feminismiin taas yleensä liittyy tavoitteena sukupuolten välinen tasa-arvo. Tässä mielessä Noitahovi ei ole feminististä fantasiaa.

Kuitenkin yksi Noitahovin keskeisiä teemoja on kääntää meidän maailmassamme vallitsevat sukupuolten väliset voimasuhteet toisinpäin. Miehet joutuvat tulemaan toimeen naisia miellyttämällä ja näiden ehdoilla. Noitahovi siis pyrkii irrottamaan pelaajansa meidän yhteiskuntaamme leimaavista sukupuolirooleista ja haastaa tämän katsomaan maailmaa toisesta näkökulmasta. Keinona tähän se käyttää fantasiamaailmaa. Tämän perusteella vastaan siis, että Noitahovi on feminististä fantasiaa.

Hyvin nuo ainakin minun ryhmissäni pelanneet naiset ovat Noitahovin ottaneet vastaan.

Olen kuullut, että Robin D. Lawsin HeroQuest ja Eero Tuovisen Solar System ovat molemmat olleet suuria vaikuttajia Noitahovin suunnittelussa. Kerrohan tarkemmin näistä peleistä saamistasi vaikutteista.

Molemmissa peleissä on yleinen konfliktienratkaisumekaniikka, joka sallii käydä konfliktin kuin konfliktin tapahtumia läpi suurella tarkkuudella, eikä taistelulle ole annettu erityisasemaa. Rakastan tätä lähestymistapaa. Pelaajat ja pelinjohtaja voivat tällöin itse päättää mitkä konfliktit heidän mielestään ansaitsevat erityistä tarkastelua ja pelijärjestelmä auttaa heitä kehittämään sisältöä tällaisiin konflikteihin. Minulle oli myös tärkeää, että sille miekkojenheiluttelulle ei anneta erityissääntöjä. Miekkojen heiluttelu roolipelissä on usein pirun kivaa, mutta suunnilleen 90 % julkaistuista peleistä keskittyy jo valmiiksi siihen. En siis halunnut asettua jonon jatkoksi.

Heroquest lisäksi inspiroi Noitahovin kykymekaniikan, jossa pelaaja valitsee hahmolleen ihan mitä kykyjä vain haluaa, mutta saa näistä konflikteihin apua sen mukaan miten tarkasti kyky on nimetty ja löytyykö joltain muulta pelaajalta tilanteeseen paremmin sopivaa kykyä. Solar Systemissä (tai Menneisyyden varjoissa) taas pidin avaimista, jotka määräävät hahmon saaman kokemuksen määrän. Kehitin tältä pohjalta Noitahovin tehtävä mekaniikan, jossa pelaaja antaa tehtäviä sekä omalle hahmolleen, että muiden pelaajien hahmoille ja hahmot saavat pelimekaanista hyötyä näiden tehtävien suorittamisesta.

Olet monessa yhteydessä korostanut tukijoukkojen merkitystä pelien tekemisessä, vaikka pelin kannessa lukeekin vain sinun nimesi. Ketkä ja miten Noitahovin tekemiseen osallistuttiin kulissien takana?

Taitosta ja osasta kuvitusta vastaa Kasimir Sandbacka. Loput kuvat on piirtänyt Tiina Lankila. Oikoluvusta ja lukemattomasta määrästä maailmaa koskevia ideoita, parannusehdotuksia ja kritiikkiä kuuluu kiitos Soile Kontiolle. Lisäksi on pelisuunnittelijalle kullanarvoinen etu löytää muutama muu pelisuunnittelija, jotka oikeasti jaksavat lukea säännöt ajatuksella läpi ja omaavat tarpeeksi näkemystä esittääkseen niistä hyvää kritiikkiä. Tästä kiitos Olli Kantolalle, Eero Tuoviselle ja jollekin kolmannelle forgelaiselle, jonka nimeä en nyt saa päähäni 😉

Lisäksi erityiskiitoksen ansaitsee myös Juho Auer, joka on ainoana avustajistani (tietääkseni) myös pelautti Noitahovia kun se oli suunnitteluvaiheessa. [Sitä beta-versiota pelattiin porukalla myös Jyväskylässä Levels-pelitapahtumassa 2008, vaikket ollutkaan paikalla. -toim. huom.]

Tärkeää on myös omata niitä tukijoukkoja pelaajien muodossa. Roolipelin tekeminen on iso projekti ja siinä tarvitsee positiivista palautetta, että jaksaa loppuun asti. Pelitestaukseen osallistuneita oli yhteensä tuhottoman paljon, enkä muista edes kaikkien nimiä, mutta tässä ne jotka tulevat heti mieleen (edellä jo mainittujen lisäksi): Jenny Kangasvuo, Heidi Tihveröinen, Kati Sarajärvi, Anna Viippola, Saara Kaakinen, Maria Järvinen, Esa Hilli, Jukka Kortelainen, Antti Haaranen, Hanne Saarikoski, Outi Mentula, Jaakko Meriläinen, Tapio Sivonen, Mika Ruotsalainen, Elmeri Seppänen, Tiina Kortelainen, Elisa Repka ja Tuomas Kuusniemi. Lisäksi sitten epälukuinen määrä peliä coneissa testailleita.

Noitahovin painopaikka on Saksa. Eikö lähempää löytynyt sopivaa digipainoa?

Yhtä hyvää en löytänyt. Books on demandin etuna oli, että alkumaksu 100 e tarvitsee maksaa vain kerran ja peliä voi tämän jälkeen tilata pienissä erissä. Netistä löytyvä laskuri salli myös laskea ja optimoida painokulut, jotka olivat alemmat kuin Suomesta saamani tarjoukset. Lisäksi Bod tarjoaa peliä suoraan kirjastoihin ja suurimpiin kirjakauppoihin ja ketjuihin.

Huomasin tässä pari kuukautta sitten suomalaisen Mediapinta -nimisen yrityksen, joka tarjoaisi ainakin jotain noista palveluista. Kannattaa mahdollisesti tarkistaa, jos on asiasta kiinnostunut.

Noitahovin julkaisemisesta on nyt melkein viisi kuukautta. Millainen menekki pelilläsi on ollut? Ovatko jotkut myyntipaikat osoittautuneet selvästi toisia tehokkaammiksi?

Peliä on minulta tai netin kautta siirtynyt eteenpäin 121 kpl + ilmaiseksi jakamani erikoiskappaleet. Saan siis luultavasti 200 painokseni jossain vaiheessa loppuun. Ropecon vaikuttaisi ylivertaiselta myyntipaikalta, ainakin kun asuu täällä Suomen periferiassa. Oulun skene on tällä hetkellä niin kyllästetty Noitahoveilla, että täällä on turha enää edes yrittää myydä niitä lisää.

Toinen toimiva tapa vaikuttaisi olevan se, että menee ja pelauttaa itse pelejä. Ihmiset ostavat omakustanteita lähinnä kasvokkain niiden tekijältä.

Kerrot Noitahovin kotisivuilla, että peliä pääsee testaamaan ”osana Luolapelaajat-projektia”. Kerro lisää tästä oululaisesta projektista ja Noitahovin osuudesta siinä.

Projekti oli suunnattu ensisijaisesti sellaisille ihmisille, jotka eivät ole kauhean paljon pelejä pelanneet tai joilla on pelaamisesta aikaa. Se oli Kuudennen ringin järjestämä ja sitä veti Elmeri Seppänen. Pelipaikka oli Oulun Fantasiapelien alakerrassa. Vierailevina pelinjohtajina kävimme minä ja Juho Auer.

Pelikertoja taisi tulla yhteensä 6. Pelattiin ainakin Heroquestia, Enochia, Noitahovia ja Pyöreän pöydän ritareita. Pääsin itse mukaan pariin kertaan ja oli tosi kivaa.

Kotisivujen mukaan Noitahovin maailmakirja julkaistaan keväällä 2012. Aikataulu on kuitenkin venynyt ennenkin. Miltä tilanne nyt näyttää?

Kyllä se kevään aikana valmistuu. Itse kirjahan on valmis, mutta taittoa ja kuvitusta tässä odotellaan. Tämä on se huono puoli kun delegoi työtä eteenpäin. Yhden uuden piirtäjän kuvitusta pääsee vilkaisemaan täältä.

Parasta mainosta pelille on päästä pelaamaan sitä itse. Toiseksi parasta on kuulla muiden kokemuksia pelin parissa. Kerro jokin hieno pelikokemus Noitahovin parista, joka vakuuttaa meidät siitä, että Noitahovia on syytä hankkia pukinkonttiin.

No ensimmäisen kampanjan loppu jäin ainakin minulla mieleen. Olin pelauttanut kahta peliryhmää rinnakkain, toista Valon lapsien keskuudessa, toista taas pakanamailla. Viimeisellä pelikerralla valon lapsia pelanneet kokosivat seuraajansa ja laskeutuivat Railoon kamppaillakseen alisessa maailmassa asuvaa luurankomaista kylmän valtiatarta Moranaa vastaan. Tehtävä oli toivoton ja pelikerta loppui siihen, että hahmot hyvästelivät läheisensä, kirjoittivat ylös omat muistokirjoituksensa ja lähtivät viimeiseen taisteluunsa. Se oli musta tosi koskettava lopetus, jossa samalla tuli esiin se mitä kukin hahmo oli pitänyt elämässään tärkeänä ja muistamisen arvoisena.

Toinen oikein positiivinen yllätys tapahtui tämän vuoden Ropeconissa. Ilmoittautumissofta oli jostain syytä päättänyt, että olin pelauttamassa peliä vain kahdelle pelaajalle, joten piti kovalla stressillä etsiä nopeasti uusia. Kaksi löytyikin ja peli saatiin käyntiin vain vähän myöhässä.

Pelaajat ottivat pelin heti alusta asti kivasti hyppysiinsä, niin ettei minun tarvinnut oikeastaan muuta kuin heittää joukkoon mausteita. Löytyi valtataisteluja, petoksia ja elämää suurempia tunteita. Lopussa paha pohjolaismatriarkka yhdisti Peikkokorven pakanheimot taakseen, poltti petollisen rakastajattarensa roviolla ja otti tämän veljen orjakseen. Olin pelin päättyessä tosi tyytyväinen, koska meinasin jo vaipua epätoivoon pelin alkuvalmistelujen aikana.