Roolipelitiedotus

Yhteinen suomalaisen roolipeliskenen tiedotuskanava

Kategoria-arkisto: Uutiset

Kansallinen peliviikko käynnissä

Viidettä kertaa järjestettävä kansallinen peliviikko alkaa olla monella paikkakunnalla jo tuttu perinne. Tänä vuonna sitä siis vietetään juuri alkaneella viikolla eli 30.10.-5.11.2017.

Peliviikon sivuilta ei enää aiempien vuosien tapaan löydy kätevää listaa siitä, millaista pelitapahtumaa missäkin on tarjolla, mutta karttasovellus on edelleen käytössä. Äkkiseltään laskemalla siinä on noin 140 tapahtumaa 60 eri paikkakunnalla ympäri Suomea, joten pelimahdollisuuksia on tarjolla runsaasti. Tyypillisesti ne painottuvat digi- ja lautapeleihin, mutta mikäpä estää ottamasta omaa suosikkipeliään mukaan sopivaan tapahtumaan ja etsimästä sieltä pelikavereita? Luulisi olevan kiinnostusta, kun väki on muutenkin pelaamisen suhteen liikkeellä.

Kannattaa siis katsastaa kartasta, missä on lähin pelitapahtuma ja suunnata sinne. Tai jos etäisyyttä tuntuu olevan liikaa, niin mikäpä estää järjestämästä omaa pienimuotoista peli-iltaa? Peliviikon ilmoittautumissivu on edelleen avoimena. Kirjastot ja nuorisotalot ovat perinteisesti mielellään avanneet ovensa erilaisille pienimuotoisille tapahtumille, joten tilojen puutteesta ei tarvitse kärsiä. Peliviikko on erinomainen mahdollisuus tuoda pelaamista paremmin esiin ja verkostoitua toisten peliharrastajien kanssa.

Alle 21-vuotiaat huomio!

Lametations of the Flame Princess -kustantamoa ja saman nimistä roolipeliä julkaiseva James Raggi haluaa julkaista nuorien seikkailunkirjoittajien materiaalia. Jos olet alle 21-vuotias ja uskot pystyväsi tuottamaan LotFP-peliin sopivaa outoa settiä 12 000 sanan verran (30-35 liuskaa tekstiä), niin Raggi lupaa ennakkoon 1000 euroa kirjoituspalkkiota.

Lue lisää

Haastattelussa: Risto Hieta

Pelisuunnittelija Risto Hieta oli Roolipelitiedotuksen haastateltavana viime vuonnakin (ks. tästä), mutta uuden julkaisun myötä piti ottaa mies uudelleen juttusille. Hieta nimittäin julkaisi Ropeconin alla Pirkan polku -nimisen tarinapelikirjan. Kyse ei ole aivan perinteisestä roolipelistä, joten päätin kysyä teoksesta tarkemmin tekijältä itseltään.

Lue lisää

Skenessä puhutaan: syyskuu 2017

Tässäpä jälleen tuttua koostetta eniten somekeskustelua herättäneistä aiheista sekä viime aikojen kiinnostavimmat blogaukset.

Lue lisää

Tulevia roolipelitapahtumia ja pelit videolla

Oulussa järjestettävä Maracon on parasta aikaa käynnissä, joten sitä on turha enää mainostaa. Muutamia muita pelitapahtumia lähikuukausien ajalle kuitenkin vielä mahtuu. Kirjoittelen myös hieman Etelä-Suomen rooli- ja strategiapeliyhdistyksen YouTube-sarjasta, jossa pelataan roolipelejä.

Lue lisää

Warhammer 40,000:n 8. laitos on portti aloittelijoille

Avaruusjääkärien taistelukomennus jatkuu.

Huutelin taannoisessa blogauksessa uusia tyyppejä mukaan tekemään Roolipelitiedotuksesta entistä parempaa ja Mikko Iivonen tarttuikin toimeen. Olen itse pitkän linjan pöytäroolipeliharrastaja, joten ns. ”roolipelaamisen lieveilmiöt” eli miniatyyri- ja keräilykorttipelit ovat itselleni vieraita ja siksi niistä on myös vaikea kirjoittaa. Iivonen paikkasi tässä kohti ja kirjoitti katsauksen Warhammer 40K -miniatyyripelin uusimpaan laitokseen.

Lue lisää

Haastattelussa: Joni Heinonen

Roolipelitiedotuksessa on haastateltu pääsääntöisesti pelintekijöitä, mutta muitakin skeneaktiiveja mahtuu mukaan. Tällainen on esimerkiksi Ropetupa-nimistä videoblogia tai YouTube-ohjelmaa tekevä Joni Heinonen. Sarjassaan hän esittelee erilaisia roolipelejä ja jakaa ajatuksiaan & kokemuksiaan roolipelaamisesta.

Lue lisää

Suuri larppaajakysely, Mike Pohjolan radio-ohjelma ja hirviösuunnittelukilpailu

Tuuppaan tähän yhteen viestiin useamman uutisen, jotka oikeastaan ovat linkkejä muualla tapahtuviin kiinnostaviin asioihin. Larppaajakyselyn, Taikapiirin ja pelisuunnittelukilpailun lisäksi maininta D&D-pelaajien ilmaispalvelun sulkemisesta.

Lue lisää

Skenessä puhutaan: elokuu 2017

Syyskuu on kohta takanapäin, mutta listataanpa silti viime kuun kuumimmat puheenaiheet Facebookin Roolipelaajien Suomi -ryhmästä. Siellähän se kotimainen roolipelikeskustelu tuntuu nykyään olevan.

Lue lisää

Coniraportti Tracon 2017:sta

Mikko Karttunen laati tänäkin vuonna raportin Tampereella järjestetystä Tracon-tapahtumasta. Karttunen vastasi tapahtumassa roolipelaamisen esittelytoiminnasta eli Peliä pyynnöstä -pisteestä, joten myös hänen raporttinsa keskittyy siihen.

Lue lisää