Roolipelitiedotus

Yhteinen suomalaisen roolipeliskenen tiedotuskanava

Uusintapainos Roudan Maasta

Sope kertoo omassa blogissaan aikeestaan uusintajulkaista Ruotsalaisen Willen vuoden 2004 Roudan maa -kirjan tänä kesänä. Roudan maahan on paras Kalevala-roolipeliteos noin kokonaisuutena tarkastellen ja aikaa loppuunmyyty, joten uutuusjulkaisu on ihan tervetullut. Nostalgiapamauksena tuoreeltaan kirjoittamani arvio teoksesta vuodelta nappi 😉 Lue lisää

Vipinää Essenin pelimessuilla tänä vuonna

Essen Spiel on Saksan, Euroopan ja maailman suurin pöytäpelitapahtuma. 150 000 kävijää pesee esimerkiksi Genconin vaatimattoman viisinkertaisesti. Käytännössä tapahtuma tunnetaan ennen kaikkea euro-lautapelaamisen mekkana, mutta mukana on myös enemmän leluja, sarjakuvia ja roolipelejä kuin keskimääräinen nörtti osaa kaivatakaan. Spiel järjestetään lokakuussa Essenin kaupungissa Länsi-Saksassa. Lue lisää

Blogi-aggregaatista, otos kaksi

Aiemmin oli puhetta tämän Roolipelitiedotuksen voimistamisesta panemalla suomalaisten roolipeliblogien sisällön yhteen rss-syötteeseen, joka sitten kätevästi seuraa kaikkia blogeja yhtä aikaa. Oli tässä nyt vähän rauhallisempi ilta, niin toteutin tämän. Oikeassa sivupalkissa pitäisi olla nyt asianmukaisen otsikon alla viisi uusinta blogausta Samin aiemmin keräämästä Blogosfääristä. Tai jotain blogauksia nyt ainakin, vielä mitään hajua oikeasti että toimiiko tämä. Lue lisää

Jyväskylän Levels ja minä

Heipähei, pelurit!

Levels on jyväskyläläinen pelitapahtuma, jolla on vähän jännä tausta: kyseessä on paikallisen ammattikorkeakoulun opiskelijatyönä järjestämä tapahtuma, joka tehdään nyt toista kertaa. Ymmärtääkseni opiskelijat saavat tästä opintopisteitä tai jotain. Olimme viime vuonna jätkien kera mukana siellä Arkkikiven ominaisuudessa, joten tapahtumasta on jotain kokemusta: viime vuoden luento-ohjelma oli uskottava ja vaikka tapahtuma oli selkeästi videopelipainotteinen, niin mukana oli myös Suomen lautapeliseuran laaja lautapelikirjasto ja sitten tosiaan itse pyörittelemämme roolipelihuone, johon mahtui pelaamaan ja puhumaan peleistä. Osallistujia tapahtumassa oli melko paljon, useita satoja – peliharrastajien lisäksi myös aika paljon perheitä. Lue lisää

Roolipelaajat keräävät 100 000 dollaria Haitin hyväksi

Tämä on sen verran härö, että pitänee mainita täälläkin: Drivethroughrpg-verkkokauppa on organisoinut tempauksen, jossa pdf-julkaisuja tekevät roolipelikustantajat ovat lahjoittaneet noin 1400 dollarin myyntiarvosta pdf-muotoista roolipelimateriaalia pakettiin, jota myydään 20 dollarin arvosta kuluttajille. Tuotto menee Tohtorit ilman rajoja -hyväntekeväisyysjärjestölle. Lisää aiheesta täällä.

Ensimmäinen huomionarvoinen asia tuossa on se, että kyseessä on erikoisen hyvä diili noin asiakasnäkökulmasta – tuohon hyväntekeväisyyspakettiin sisältyy paljon tauhkaa, mutta myös pari tusinaa arvostettua A-luokan roolipeliä, kuten 3:16, Summerland ja Serenity (no, nätti nyt ainakin jos ei ihan A-luokkaa). Digitaalinen levitys muuttaa maailmaa tässäkin suhteessa; osallistuvilla roolipelikustantajilla on varaa jakaa tuotteitaan välillä ilmaiseksikin ihan markkinointi- ja hyväntekeväisyysmielessä tavalla, joka ei olisi mahdollista paperituotteiden kanssa.

Toinen kiintoisa seikka on se, että tätä kirjoittaessa hyväntekeväisyystempaus on kerännyt jo yli 100 000 dollaria tässä viikon mittaan. Ei ollenkaan hassumpaa marginaalin marginaaliksi usein ajatellun roolipeli-pdf-markkinan suhteen. Kampanja jatkuu uskoakseni tammikuun loppuun, eli mukaan ehtii vielä itsekin.

Uusi tuote Raggilta

Grinding Gear cover imageJames Raggi, Suomen amerikkalaisin roolipelisuunnittelija, julkaisee tässä tulevalla viikolla seuraavan uuden tuotteensa, seikkailun nimeltään Grinding Gear. Kyseessä on pieni 1-2 session seikkailu vanhan koulun D&D:lle. Ydinaihelma luolastoseikkailussa on vanhan, katkeroituneen publikaanin ja hänen kieroutuneen suojeluspyhimyksensä luoman kuolettavan hautaholvin tonkiminen. Pelaajilta vaaditaan tässä tarkkaavaisuutta, riskinhallintakykyä ja yleistä pelisilmää. Lue lisää

Arkkikiven uutiskirje, syksy 2009

Tapaan kirjoittaa kerran, pari vuodessa uutiskirjeen Arkkikiven asiakkaille – oleellisesti milloin vain meillä on jotakin raportoitavaa kiinnostuneille. Listallani on suunnilleen satakunta nimeä, jotka olemme keränneet lähinnä tilausten yhteydessä niiltä asiakkailta, jotka ovat halunneet listalle. Tällaisen kirjeen lähetin juuri äskettäin: Lue lisää

Ropeconin pääjärjestäjät ja kunniavieraat

Ropeconin pääjärjestäjät ovat selvillä. Lisäksi Ropecon-organisaatio pyytää ehdotuksia kunniavieraiksi. Oman ideani kävinkin jo heittämässä kehiin, saa panna paremmaksi jos pystyy.

Blogiagregaatista

Johanneksen kanssa keskustellessamme blogin luonteesta mieleeni juolahti blogi-agregaatio, eli suomalaisten roolipeliblogien RSS-syötteiden kokoaminen yhteen ja lisääminen tänne sivupalkkiin. Siitä olisi kätevää sitten katsastaa, että mitä suomalaisessa blogosfäärissä sanotaan, vaikka ei ylläpitäisikään henkilökohtaista rss-kirjastoa. Lue lisää

Roolipelaaja-lehti lopettaa