Roolipelitiedotus

Yhteinen suomalaisen roolipeliskenen tiedotuskanava

Kotimaan uutisia: väärinkäsityksiä ja osallistumiskutsuja

Viime kuussa ehdin lähinnä julkaista haastatteluja kotimaisilta pelintekijöiltä ja varsinainen uutiskatsausten tekeminen jäi vähemmälle. Paikataanpa puutetta saman tien ja keskitytään ensialkuun Worldconiin, tuleviin roolipelitapahtumiin ja larppien äkkilähtöihin.

Tätä roolipeliä ei ole soveliasta pelata täällä

The World Science Fiction Convention eli Worldcon on tieteiskirjallisuuteen keskittynyt tapahtuma, jota on järjestetty jo 75 vuoden ajan. Kenties tunnetuin osa tapahtumaa ovat Hugo-palkinnot, joita jaetaan eri kategorioissa sekä kirjallisuudelle että mm. kustannustoimittajille.

Worldcon on järjestetty pääsääntöisesti eri puolilla Yhdysvaltoja, mutta muutamia kertoja myös Euroopassa ja kertaalleen Japanissa. Kun 75. Worldcon sitten saatiin äänestyksen myötä Suomeen, oli tietysti tietty harrastajajoukko asiasta oikeutetusti innoissaan.

Kirjallisuustapahtumana Worldconilla ei ole kovinkaan paljon tekemistä roolipelaamisen kanssa. Kotimaiset roolipelipiirit kuitenkin reagoivat vahvasti, kun järjestäjät peruuttivat tapahtumassa pelattavan freeform-pelin A Home for the Old. Frederik Berg Østergaardin kirjoittama peli käsittelee Alzheimerin tautiin kuuluvaa todellisuudentajun ja toimintakyvyn menettämistä. Se pureutuu tähän ohjaamalla pelaajat pelaamaan vanhoja roolipelihahmojaan yllättävissä tilanteissa ja vähitellen menettämään hahmonsa ja siten myös toimintakykynsä. Worldconin aikaan sosiaalisessa mediassa alkoi kuohua, kun monet conikävijät eivät uskoneet kyseisen pelin käsittelevän Alzheimerin tautia sille kuuluvalla arvokkuudella. Mitä ilmeisimmin he tekivät arvionsa sen perusteella, mitä pelistä oli ohjelmalehtiseen kirjoitettu, eivätkä siis varsinaisesti tienneet, millaisesta pelistä oli kyse.

Tapahtumanjärjestäjien tiedotteen mukaan ongelma oli kulttuurieroissa ja pelin huonossa ohjelmakuvauksessa. Väärinkäsitysten ja loukkaantuneiden tunteiden vuoksi sekä väärin pelaamisen estämiseksi A Home for the Old päätettiin sitten peruuttaa kokonaan.

Roolipelitutkijat Jaakko Stenros ja Markus Montola kirjoittivat blogauksessaan, että pelin peruuttaminen osoitti epäluottamusta roolipelaamisen taiteellisuutta kohtaan. Pohjoismaisessa larppikulttuurissa uskotaan vankasti siihen, että roolipelien avulla voi käsitellä myös vakavia aiheita. Pelikulttuurilla on sijansa myös valtavirran puolella, mistä kertoo esimerkiksi Suomen pelimuseon perustaminen. Pelisuunnittelija Ville Vuorela puolestaan nähtävästi koki pelin peruuttamisen kertovan häpeästä omaa paikallista nörttikulttuuria kohtaan. Vuorelan mielestä tällaisessa kansainvälisessä tapahtumassa pitäisi nimenomaan antaa tilaa paikallisen nörttikulttuurin (tässä tapauksessa siis roolipelikultuurin) esiintuomiselle.

Vaikka Stenros ja Montola ovat kirjoittaneet tapauksesta blogiinsa yksityiskohtaisen kuvauksen, ei heilläkään ole täsmällistä tietoa siitä, miten järjestävä taho lopulta peruutuspäätöksensä teki. Em. tiedotteen mukaan järjestäjillä oli kyllä luottamusta pelinjohtajaa kohtaan ja he myös arvostavat pelikulttuuria myös osana Worldconin ohjelmaa. Kyse ei siis liene niinkään epäilyksestä peliä kohtaan, vaan sosiaalisessa mediassa syntyneen kiukun rauhoittamisesta.

Blogosfäärin uudet tulokkaat

Päivitin kotimaisten roolipeliblogien listaa heinäkuun lopulla, jolloin jouduin harmikseni poistamaan monta hiljentynyttä blogia. Onneksi uusiakin kirjoittajia ja heidän blogejaan on osunut tutkaani viime aikoina.

  • Arturin ropeluola on vasta hiljan aloitettu blogi, jossa Artur Gajewski lupailee kertoa omista edesottamuksistaan roolipeliharrastuksen parissa. Mies julkaisi pienimuotoisen skenaariokokoelman Little Book Of Little Adventures, josta löytyy lisätietoa blogista.
  • Dawn of the Lead on Mikko Meriläisen miniatyyriaiheinen blogi, joka on ollut olemassa jo vuodesta 2009 saakka. Hyvä, että se tuli vihdoin listattua Roolipelitiedotuksessa!
  • Die Uncast on sen verran tuore blogi, että kuvausta on vaikea kirjoittaa. Perttu Vedenoja kuitenkin lupailee kirjoituksia etenkin vanhan koulukunnan Dungeons & Dragons -pelaamiseen liittyen.
  • Kertsidunskun kronikat on pelifiktioon keskittyvää peliraporttia D&D-kampanjasta, jota Peitsa Veteli pyörittää helsinkiläisen Alter Egon kerhoilloissa.
  • Knights in the North on Ari-Matti Piipon, Ville Hakamäen ja Sami Kuopusjärven yhteinen blogi, jossa herrat julkaisevat monimuotoista D&D-materiaalia etenkin pelin vanhempia laitoksia silmällä pitäen.
  • Pikseliparatiisi on Juhana Petterssonin Image-lehden blogi, jossa hän käsittelee pelikulttuuria monipuolisesti. Videopelaaminen taitaa olla eniten esillä, mutta kyllä Pettersson tekee bloginsa kautta roolipeliharrastustakin kiitettävästi tunnetuksi.

Larppien peruutuspaikkoja tarjolla

Suomi Larp -Facebook-ryhmässä näkyy usein viime hetken huuteluita pelaajien löytämiseksi osallistumisensa peruuttaneiden tilalle. Käsittääkseni tämä ei ole mitenkään iso ongelma kotimaisessa larppiskenessä; se vain näyttäytyy isosti Suomi Larp -ryhmässä, koska se on tehokkain tapa tavoittaa larppaajia.

Nyt asialle on kuitenkin perustettu oma ryhmänsä Äkkilähtöjä larppeihin, joiden kautta siis pelinjohtajat voivat hakea peleihinsä täytettä peruutuspaikoille. Jos uskot, että pystyt lähtemään larppiin nopealla aikataululla (ja siten jeesaamaan isosti muiden pelejä), kannattaa liittyä kyseisen ryhmän jäseneksi.

Loppuvuoden roolipelitapahtumat

Alta viikon päästä eli 8. syyskuuta järjestään Mikkelissä Itä-Suomen pelaajien kokoontumisajot (ks. Facebook-ilmoitus). Tarkoituksena on ”saada Itä-Suomen alueen peliharrastajia, -toimijoita sekä -yhdistyksiä tutuiksi toisilleen” ja pohjustaa samalla tulevia yhteistyökuvioita. Facebook-viestissä on sähköpostiosoite ilmoittautumista varten, mutta tuskin tuo mikään suljettu tilaisuus on.

Larppitapahtuma X-con järjestään tänä vuonna 27.-29. lokakuuta tuttuun tapaan Mikkelissä Otavan opistolla. Tapahtumalla on hyvä maine larppaajien verkostoitumisen edistämiseksi ja uusien ajatuksien vaihtamiseksi. Tapahtuman yhteydessä jaetaan myös larppiskenen Lankka-palkinnot. Ilmoittautuminen pitää hoitaa 6. lokakuuta mennessä.

Mainittakoon tässä yhteydessä myös Jyväskylän tienoilla 10.-12. marraskuuta järjestettävä Wähäcon, joka puolestaan keskittyy pöytäroolipelaamisen ja larppaamisen elementtejä yhdisteleviin freeform-peleihin. Ilmoittautumisaika on tosin Wähäconin osalta jo päättynyt, eli jos et ole menossa, niin enää ei taida päästä mukaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: