Roolipelitiedotus

Yhteinen suomalaisen roolipeliskenen tiedotuskanava

Ropeconin uudistuksia

Ropeconin pitkäaikainen tapahtumapaikka Espoon Dipoli meni viime kesänä remonttiin, joten tänä vuonna tapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa (Messuaukio 1, ks. reittiohjeet). Tilojen vaihtuessa tapahtumassa toteutetaan muutamia muitakin uudistuksia.

Pelaamisen eri muodoista

Ropecon ry mainostaa tapahtumaansa yhä edelleen roolipelitapahtumana, vaikka roolipelaajat ja roolipeliohjelma eivät oletettavasti ole muodostaneet enemmistöä enää vuosikausiin. Kenties tämä on markkinointikysymys, jolla tapahtumaan pyritään houkuttelemaan roolipeliharrastajia – muita peliharrastajia kun siellä tuntuu olevan yllin kyllin. Kyse voisi olla myös identiteetti- ja perinnekysymyksestä, sillä käsittääkseni valtaosa conin järjestäjistä on aina saapunut roolipelikulttuurin suunnalta.

Käytännössä Ropeconissa on ollut tilaa kaikenlaiselle ei-elektronisen pelaamisen eri muodoille ja show-hengessä myös muulle monipuoliselle kulttuuritarjonnalle. Tänä vuonna rajoja avataan vielä lisää, sillä conissa on laaja elektroniseen pelaamiseen keskittyvä CrossGames-kokonaisuus. Ohjelmapaketissa käsitellään useammassakin eri yhteydessä pelifirman perustamista ja digitaalisten pelien parissa työskentelyä. Digipelikulttuuri on nykypäivänä hyvässä nosteessa, joten ajankohtaiseen asiaan tarttuminen voi tuoda Ropeconille näkyvyyttä myös perinteisten kävijäpiirien ulkopuolella.

Perinteisen taidenäyttelyn ohelle on tänä vuonna tulossa myös proppi- eli rekvisiittanäyttely. Tämä on nähdäkseni oivallinen tapa tuoda larppikulttuuria esille, joka noin muutoin on yleensä vain osallistujien koettavissa. Propit voivat olla hienoa käsityötä tai edustaa hyvinkin luovaa esineiden käyttöä, joten on mielenkiintoista nähdä millaiseksi näyttely muodostuu.

Ohjelmaa lapsille

Harrastajakunnan vanhetessa yhä useammalla on lapsia. Ropeconin tekijät ovat olleet tietoisia tästä ja tapahtumaa on pyritty viime vuosien aikaan sorvaamaan perheystävällisempään suuntaan. Käytännössä tämä näkyy mm. siinä, että alle 13-vuotiaat pääsevät tapahtumaan puoleen hintaan ja alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Lapsille suunnattua ohjelmaakin on pyritty kehittämään: Lapsiystävällinen-tagilla ohjelmaoppaasta löytyy esimerkiksi lautapelejä, satutuokioita ja pehmolelu-työpaja.

Roolipelien saralla tarjonta on valitettavasti köyhempää. ”Soveltuu lapsille” -merkintä on lyöty 13 peliin, kun taas ”Ei sovellu lapsille” -tagi löytyy 49 pelistä. Pelit toki syntyvät vapaaehtoisten pelinjohtajien voimin, joten conin järjestäjien mahdollisuudet vaikuttaa asiaan ovat rajalliset. Onneaan voi koittaa myös Kokemuspisteellä, jossa pääsee kätevästi tutustumaan erilaisiin peleihin ja miniatyyrimaalaukseen. Kokemuspisteen oranssinauhaiset työntekijät osannevat löytää kullekin kävijälle sopivan pelin.

Eroon aikatauluista

Ropeconin käytäntönä on ollut, että roolipeleihin ilmoittaudutaan etukäteen kirjoittamalla nimensä paperiin, jossa kerrotaan millainen peli on kyseessä ja missä & milloin se pelataan. Tämä perinne on ollut niin vahva, että se on siirtynyt sellaisenaan myös moniin muihin pelitapahtumiin, kuten Conklaaviin ja Traconiin. Nyt Ropeconissa kuitenkin kokeillaan jotain uutta.

Tänä vuonna paperit on korvattu ilmoittautumistiskillä, jonne on tarkoitus kerääntyä ennen pelien alkamista. Siellä pelit esitellään lyhyesti ja niistä kiinnostuneet ohjataan sitten kukin oikean pelinjohtajan luo. Pelit alkavat tasatunnein (keskimäärin puoli tusinaa peliä aamusta klo 20 saakka), joten riittää kun sattuu paikalle silloin kun se sopii omaan aikatauluun sen sijaan, että pelin ilmoittautumislappua pitäisi vaania etukäteen (ks. koko tiedote tästä).

Perinteen muutos on sen verran suuri, että muutamat harrastajat ovat kommentoineet asiaa huolestunein äänenpainoin. Järjestäjät ovat kuitenkin selittäneet uudistuksen tähtäävän siihen, että pelejä peruuntuu tämän avulla vähemmän, kun vajaat pelit voidaan tasata samantien eivätkä pelaajat (tai pelinjohtajat) enää voi ilmoittaa peliään mutta jättää saapumatta paikalle. Myös spontaanin pelikerran järjestäminen on helppoa, kun pelinjohtaja voi vain mennä tasatunnilla ilmoitustiskille ja esitellä pelinsä samassa yhteydessä muiden alkavien pelien kanssa.

Jotta ilmoittautumistilanne ei tukkeutuisi siihen, että yhteen peliin on enemmän halukkaita kuin siinä on paikkoja, on mukana myös etuilulippu. Näitä on käsittääkseni tarjolla kuitenkin vain yksi kappale per kävijä, joten nähtäväksi jää miten hyvin se ratkaisee tällaisia tunkutilanteita. Tietoa ei ole siitä, miten osallistujat tällaisessa tilanteessa ratkotaan (vanhassa mallissahan pelaamaan pääsivät ne, jotka ehtivät ensimmäisinä kirjoittaa nimensä listaan). Peliesittelyjen lyhyys myös kannustaa tutustamaan pelitarjontaan etukäteen (löytyvät tästä), jotta tietää millä kellonlyömällä se oma suosikkipeli on alkamassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: