Roolipelitiedotus

Yhteinen suomalaisen roolipeliskenen tiedotuskanava

Uusia OSR-tuotteita ja ohjeita aloittelijoille

Vanhan koulukunnan Dungeons & Dragons -pelaamiseen keskittyvä OSR-skene ei osoita uupumisen merkkejä. James Raggin luotsaama Lamentations of the Flame Princess -kustantamo on saanut vaikeudet selätettyä ja tuo jälleen uusia julkaisuja markkinoille. Skenaariot Idea from Space ja No Salvation for Witches ovat tuttua underground-fantasiaa, joka yhdistelee ennakkoluulottomasti kauhua, perinteiden rikkomista ja villejä visioita. A Red & Pleasant Land puolestaan on Zak S:n uusin teos, joka pyrkii tekemään kampanjalähdekirjan aivan uudella tavalla.

Kotimaisen skenen puolella Limun ropellukset -blogin väki on kirjoittanut kolmiosaisen oppaan ”aloittelevalle luolamestarille”. Sarjassa käydään läpi luolaston suunnittelua ja luolastokomppauksen pelinjohtamista. Erilaisia pelityylejä koskevia tekstejä ei ole varsinkaan suomeksi juurikaan saatavilla, joten tähän tekstiin kannattaa ehdottomasti tutustua. Luvassa on myös lisää tekstiä vähän kokeneempien pelinjohtajien pureskeltavaksi.

Aloittelevan luolamestarin oppaan osat ovat Tutustutaan taulukkoon, Piirretään luolasto ja Seikkaileminen luolastossa. Siitä vain lukemaan!

One response to “Uusia OSR-tuotteita ja ohjeita aloittelijoille

  1. Paluuviite:Limun Ropellukset tarjoaa Edistyneen luolamestarin oppaan | Roolipelitiedotus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: