Roolipelitiedotus

Yhteinen suomalaisen roolipeliskenen tiedotuskanava

No Salvation for Witches: Maksa mitä haluat

James Raggi pyörittää kotimaista Lamentations of the Flame Princess -roolipelikustantamoa. Viime aikoina hän on tehnyt paljon projektejaan joukkorahoituksella. Tällä kertaa vuorossa on Rafael Chandlerin kirjoittama No Salvation for Witches -skenu, jonka voi ennakkotilata omakseen haluamallaan summalla. Kampanja päättyy 25.8.2014.

Pohdiskelen seuraavassa tätä Raggin toimintatapaa hieman enemmän. Pohdin myös, miten itse kukin voisi määrittää oikean rahoitussumman.

Pelimyyntiä ilman hintalappuja

”Maksa mitä haluat” -hankkeet eivät ole nykykulttuurissamme enää ennenkuulumattomia. Monet artistit ovat käyttäneet sitä ja roolipelien puolella erityisesti PDF-muotoista lähdemateriaalia on myyty tällä tavalla. Raggi ei siis ole ainoana liikkeellä tämän kanssa, mutta hän kyllä tukeutuu tähän talousmalliin huomattavasti enemmän kuin moni muu roolipelijulkaisija.

Raggi on viime aikoina pelitapahtumissa käydessään tavannut myydä kaikkia roolipelituotteitaan ilman hintalappuja. Tämä on tyypillisesti johtanut huomattavasti suurempiin myyntimääriin. Asiakkaat ovat käsittääkseni maksaneet jonkin verran verkkokaupan hintoja vähemmän, eli Raggi on ikään kuin myynyt pelejään alennuksella. Koska Raggin varsinaiset tulot tulevat ulkomailta verkkokaupan kautta, ei tällainen suoramyyntiin liittyvä alennus haittaa liiketoimintaa. Päinvastoin, kaikkiaan Raggi tienaa nyt tapahtumista paljon enemmän kuin ennen. Lisäksi tuotteiden suurempi liikkuvuus tekee Lamentations of the Flame Princessin brändiä tunnetummaksi. Uskon myös, että ”maksa mitä haluat” -malli luo Raggille miellyttävän imagon roolipelijulkaisijana, joka saa asiakkaat palaamaan ostoksille jatkossakin.

Nyt meneillään olevassa kampanjassa Raggi kuitenkin korottaa panoksia. Suoramyynnissä asiakkaan kanssa kasvokkain oleminen varmasti hillitsee sitä, että asiakas keräisi sylin täydeltä kirjoja ja jättäisi Raggille euron käteen. Samoin suoramyynnissä Raggi on koko ajan tilanteen tasalla tulojen ja inventaarion osalta, eli hän voi esimerkiksi keskeyttää operaationsa, jos homma näyttää painuvan liian rajusti pakkasen puolelle. Verkon välityksellä järjestetyssä joukkorahoituskampanjassa Raggilla ei ole tällaisia turvakeinoja. Aivan soitellen sotaan Raggi ei ole kuitenkaan lähtenyt, sillä hänellä on keinonsa hallita riskiä. Rahoituskampanjassa yksi asiakas esimerkiksi voi tilata vain yhden kirjan, eivätkä postikulut sisälly rahoitussummaan. Raggi myös moralisoi asiakkaitaan: ”The fact is, we can cover the difference if the campaign is beset by a horde of cheap bastards. But you’re not a horde of cheap bastards, so there’s no problem.”

Kampanjasivun mukaan tuotto jaetaan tasan Chandlerin ja Raggin välillä, ja Raggi maksaa omasta osuudestaan muut tuotantokustannukset. On siis varsin todennäköistä, että Raggi jää miinukselle. Kyse on vain siitä, kuinka paljon. Käytännössä Raggilla lienee sellainen suunnitelma, että tällä ennakkomyynnillä hän saa katettua painokuluja isommasta painoksesta. Jos hän siis päätyykiin myymään ennakkomyyntinä No Salvation for Witches -skenua polkuhinnalla, niin hän tienaa rahat myöhemmin, kun peli on normaalisti myynnissä hintalappunsa kera. Samalla tämä on tietysti osa skenun mainoskampanjaa ja Raggin imagonrakennusta. Näistä reunaehdoista huolimatta projektissa on riskinsä, mutta Raggi tuntuu tykkäävän riskinottamisesta.

Ostajan hämmennys

”Maksa mitä haluat” -kulttuurissa on paljon arvostettavia piirteitä. Kun asiakas saa itse määrittää hintansa, ei varallisuus ole esteenä kulttuuriin osallistumiselle. Se voi myös helpottaa myyjän hinnanmuodostuspaineita. Eihän ole itsestäänselvää kuinka erilaisia kulttuurituotteita pitäisi hinnoitella. Asiakkaan valta hintalapun suhteen usein myös vahvistaa asiakkaan ja tuottajan suhdetta. Rahoittaminen vapaavalintaisella summalla on helpompi nähdä taiteilijan tukemisena, ei niinkään yksittäisen tuotteen ostamisena.

Moni kuitenkin kokee päättämättömyyttä tällaisen avoimen maksusitoumuksen äärellä. Toisaalta haluaisi maksaa mahdollisimman vähän, mutta toisaalta toivoisi, että taiteilija saisi mahdollisimman paljon. Kyse on ikävällä tavalla oman moraalinsa arvottamisesta: kuinka vähän kehtaan maksaa? Tätä ongelmaa ei ole aivan helppo ratkaista.

Mistä maksat?

Raggi on kampanjassaan hyvin tarkkana siitä, ettei hän anna minkäänlaisia ohjeita sopivalle rahoitussummalle. Hän pitää sellaista huijaamisena ja toteaa vain, että jokaisen on itse arvioitava asiaa sen mukaan, minkä arvoisena kyseistä teosta pitää. Tämä on hieman kummallinen ohje, kun tuotteeseen ei voi tutustua etukäteen. Lamentations of the Flame Princess -kustantamon tuotteet kun ovat tavanneet olla varsin omaperäisiä, joten aiemmin nähdystä ei voi hirveästi päätellä tämän tuotteen laatua.

Helpoin ratkaisu on tietysti seurata massan mukana. Jakaa vain kerätyn summan rahoittajien määrällä, niin tietää paljon kukin on antanut keskimäärin. Siihen hintaluokkaan tarttumalla voi ajatella, ettei ainakaan ole muita pahempi.

Muitakin vaihtoehtoja voi kokeilla. Voi esimerkiksi miettiä seuraavia kysymyksiä:

  • Tuotteen käyttöaste: Luuletko, että tulet saamaan tästä tuotteesta hupia useaksi illaksi pelipöytääsi vai päätyykö se vain keräämään pölyä kirjahyllyssäsi?
  • Uteliaisuuden tyydyttäminen: Paljonko olet valmis maksamaan, että saat nähdä uusimman LoFP-tuotteen, tässä tapauksessa Chandlerin skenaarion?
  • Turvallinen tappio: Mikä on suurin summa, jonka uskaltaa antaa ja joka ei herätä katumusta, jos tuote onkin susi?
  • Taiteilijan tukeminen: Haluatko nähdä vastaavanlaisia projekteja jatkossakin?

Apukysymyksistä ei liene kovin paljoa apua, koska aika moni päätyy pohtimaan reiluutta tuotteen tekijää kohtaan. Harva haluaa vasiten saattaa julkaisijaa taloudellisiin vaikeuksiin. Siinä suhteessa esimerkiksi tuotantokustannusten tietäminen auttaisi paljon. Kappalekohtaista tuotantokustannusten kattamista voisi pitää hyvänä miniminä ja siihen päälle voisi sitten miettiä, että kuinka suurella summalla haluaa tukea tekijää. Maksimisummastakin olisi iloa tietynlaisille ihmisille, jottei projekti käänny päälaelleen ja koidu rahoittajan ryöstämiseksi. Jos siis tällainen hintalaputon liiketoiminta yleistyy, niin toivoisin niihin suuntaa-antavaa liukumavaraa: minimihinta määrittyisi tuotantokustannusten perusteella ja maksimi tekijän kohtuullisuuden mukaan. Se helpottaisi ostajan pähkäilyä kummasti.

Kyseisestä joukkorahoitusprojektista on keskustelu käynnissä Pelilauta-foorumilla. Voit myös heittää oman näkemyksesi aiheeseen blogikommentin kirjoittamalla.

One response to “No Salvation for Witches: Maksa mitä haluat

  1. Sami Koponen 12.08.2014 00:58

    Alex Lucard Diehard Gamefan -sivustolta haastatteli Raggia ja Chandleria tämän projektin tiimoilta. Löydät haastattelun tästä linkistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: