Roolipelitiedotus

Yhteinen suomalaisen roolipeliskenen tiedotuskanava

Enteitä roolipelivuodelle 2013

Näin vuoden alkutaipaleella minulle on jo muodostunut tavaksi päivittää Roolipelitiedotusta. Siinä sivussa en malta olla spekuloimatta sillä, mitä tänä vuonna luultavasti roolipeliskenessä nähdään.

Tapahtumien vuosi

Vuodelle 2013 osuu useammankin roolipelitapahtuman merkkivuosi. Skenen suurtapahtuma Ropeconia vietetään 20. kertaa, turkulaiselle Conklaaville tulee 15. vuosi täyteen ja oululainen Maracon pääsee järjestysnumerossaan ainakin 30. asti.

Ropeconissa juhlavuosi huomioidaan taatusti ja olen yllättynyt, jos luvassa ei ole historiikkia tapahtuman järjestämisestä ja tavanomaistakin juhlavampia hetkiä. Toivottavasti juhlavuosi ei kuitenkaan muutu ihan hillittömäksi yleisöryntäykseksi, koska nykyinen reilun 3000 kävijän joukko on Dipolin kapasiteetin ylärajoilla. Juhlavuoden vaikutuksesta Maraconiin on paha ennustella, kun tapahtumassa on perinteisesti keskitytty pelaamiseen. Pitää kait mennä paikan päälle katsomaan, että onko luvassa juhlapuheita vai kenties kävijöiden erityishemmottelua (ilmainen ruokatarjoilu kuulostaisi aika maraconiselta).

Muitakin roolipelitapahtumia vuodenkierrolle toki osuu. Tamperelainen Tracon jatkanee kilpailuaan Suomen parhaan roolipelitapahtuman tittelistä ja jyväskyläläiset puolestaan ovat vähän uhitelleet nostavansa kaupunkinsa roolipelikartalle panostamalla Levels-pelitapahtumaan. Levelshän on näistä skenen tapahtumista kaikkein laaja-alaisin: elektroniset pelit ovat uskoakseni selvästi suosituimpia siinä missä roolipelit ovat (aiemmin olleet) pelkkä marginaalimerkintä.

Lisää pelijulkaisuja

Tulevana kesänä pitäisi olla lastenroolipeli Myrskyn sankarien julkaisupäivä. Menestyksekkäästä joukkorahoituskampanjasta päätellen monella on kova halu nähdä moinen peli kotimaisilla markkinoilla ja kenties siitä tuleekin hitti aivan toisessa mittakaavassa kuin mitä nykyiset pienimuotoiset omakustanneprojektit ovat olleet.

Montaa muutakin roolipeliä lienee lupa odottaa. Northern Realms jatkaa ainakin Bliaronin lähdeteosten julkaisemista ja pukkaa kenties ulos koeversion tulevasta Grim Harvest -pelistään, jossa hahmot keräävät kuolleiden sieluja ja myyvät niitä parhaiten tarjoavalle taholle. Samaan tapaan Myrrysmiehiltä ilmestynee ainakin jotain lisämateriaalia Vihan lapset -pelisarjaansa ja kenties jokin toinenkin peliprojekti pääsee julkaisukynnykselle. Ville Lähteeltä saattaa ilmestyä Melidian-fantasiaroolipeli (ks. taannoinen Lokin haastatteluartikkeli) ja Tuovisen Eeron pitkään työn alla ollut projektikin toivottavasti näkee päivänvalon. OSR-sankari James Raggi saanee jo alkuvuoden aikana valmiiksi joukkorahoituksella kustannetut Dungeons & Dragons -skenaariot ja voi taas syksyn mittaan yllättää meidät uusilla projekteillaan.

Kotimaiseen ropeskenen julkaisukulttuuriin ovat kuuluneet yllättävät ensijulkaisut. Uudet pelisuunnittelijat harvemmin rupeavat pitämään ääntä pelisuunnittelustaan ennen kuin painotuore julkaisu lepää Ropeconin esittelytiskillä. Viimeisin isompi ryntäys oli vuonna 2010, joten uusia tulokkaita sopinee jo odotella.

Kasvu-uran projektit

Kuluva vuosi voi osoittautua myös koetinkiveksi viime vuoden ilmiöille. Suomen Pathfinder Society on kasvanut kivasti, mutta nähtäväksi jää muuttuuko tämä kasvu uusien harrastajien houkutteluksi vai tyydytäänkö järjestämään pelejä harrastuksen piirissä jo oleville. Koordinaattori Särkijärvi on lupaillut ainakin kovempaa panostusta pelitapahtumiin, joten saa nähdä, miten käy.

Vuonna 2012 pääsi näyttävään alkuun myös roolipeliblogi Loki. Toimituskunnan avoimuuden rummuttamisesta huolimatta joukot eivät kerääntyneet yhden lipun alle, vaan päinvastoin niin Roolipelitiedotus kuin Majatalon blogikin ovat jatkaneet saman jutun tekemistä omilla hiekkalaatikoillaan. Lokilla on kuitenkin laaja kontakti peliskeneen (larpit, pöytäpelit, miniatyyripelit jne.), mikä enteilee vankkaa perustusta. Toivottavasti itse kukin saavuttaa projektilleen asettamansa tavoitteet.

Mainokset

One response to “Enteitä roolipelivuodelle 2013

  1. Paluuviite:Roolipelivuosi 2013 | Roolipelitiedotus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: