Roolipelitiedotus

Yhteinen suomalaisen roolipeliskenen tiedotuskanava

Ropeconin skenaariokilpailu 2011

Edellisvuosien tapaan Ropeconissa järjestetään skenaarionkirjoituskilpailu. Tällä kertaa kisassa on kuitenkin paitsi aiempaa tiukemmat säännöt, niin myös melkoisen arvovaltainen raati.

Kovat kriteerit, kovat palkinnot

Kisaan osallistuvilta skenaarioita edellytään seuraavien kriteerien täyttämistä:

  • skenaarion täytyy käyttää OGL:n alaisia sääntöjä (muutama esimerkki löytyy kisaviestistä)
  • skenaarion teemana tulee olla Dungeons & Dragons
  • teksti pitää kirjoittaa englanniksi
  • tekstin enimmäispituus on 7000 sanaa
  • skenaarion tulee olla pelautettavissa neljässä tunnissa
  • teksti pitää lähettää Ropecon-tiimille 10. heinäkuuta mennessä (ennakkoilmoittautumista ei ole)
  • skenaarion kirjoittajan tulee osallistua Ropeconiin

Jos tästä kujanjuoksusta selviää ja saa D&D-klooniskenunsa valmiiksi, on toisaalta tarjolla enemmän mannaa kuin aiempina vuosina. Kilpailun tuomaristossa nimittäin istuvat paitsi tapahtuman kunniavieraat Frank Mentzer (klassisen ”punalaatikko-D&D”:n tekijä) ja Erik Mona (Pathfinder-roolipelin taustavoima), niin myös sinivalkoinen James Raggi (Lamentations of the Flame Princess -roolipelin suunnittelija). D&D-skenaariosi tuskin voisi päästä merkittävämpien asiantuntijoiden silmäiltäväksi.

Ei kuitenkaan tarvitse murehtia, että vaivannäöstä kostuisi vain maineikkaiden lukijoiden verran. Tuomarit nimittäin palkitsevat kolme parasta skenaariota Fantasiapelien lahjakorteilla. Lisäksi jos skenaario päätyy conipelauttamisen myötä yleisön suosikiksi, on mahdollisuus tiristää vielä yksi lahjakortti lisää.

Tietoinen riski

On mielenkiintoista nähdä, miten kisan kanssa käy. Aiempina vuosinahan sääntöjärjestelmää (tai kieltä!) ei ole rajoitettu, mutta osallistujia on silti tullut vain puolisen tusinaa. Pidän itse yllättävänä vetona nimenomaan sitä, että rajoitus ei koske skenaarion muotoa (luolakomppausta), vaan sääntöjärjestelmää. D&D on historiansa aikana ehtinyt olla vaikka mitä, joten ”D&D-mäisyys” teemana ei sinänsä aseta suuria rajoja skenaarion sisällölle. OGL-vaatimus sen sijaan estää osallistumasta kisaan vaikkapa vapaamuotoiselle roolipelaamiselle (freeform) tai D&D:n 4. laitoksen säännöille tehdyillä skenaarioilla.

Toisaalta kisa tarttuu hyvin siihen ajankohtaiseen trendiin, jossa palataan 1970-luvun roolipelaamisen juurille. Kisa on kuin kädenojennus OSR-porukalle. Lisäksi tämä osuu erittäin hyvin kunniavieraiden saumaan, jotka ovat siis nimenomaan tämän pelikulttuurin siivun merkittävimpiä nimiä. Pidän myös mahdollisena, että nimenomaan selkeät rajoitukset innostavat luomaan skenaarioita. Nähtäväksi jää, mikä on lopputulos. Mitään varmaa tietoa D&D-kloonien suosiosta Suomessa ei ole: esimerkiksi Lamentations of the Flame Princess ei ole paljoa Suomeen myynyt, mutta ehkä pelaajat suosivat ilmaisversioita. Toisaalta eihän tässä tarvita kuin se puoli tusinaa asiasta innostuvaa, niin saadaan jo ihan käypä kisa pystyyn.

Oma lukunsa on se, miten paljon kisaskenut saavat pelautusta itse Ropeconissa. Aiempina vuosina suosio ei ole ollut suuren suurta – hyvä kun löytynyt edes yksi pelauttaja kullekin skenaariolle. Kun tällä kertaa skenut on vielä kirjoitettu englanniksi ja suoraan tietylle sääntöjärjestelmälle, jonka PJ:n pitää etukäteen tuntea, niin kinnostus saattaa vähentyä entisestään. Skenaarionkirjoittajien oma panos tässä suhteessa saattaa siis olla aiempaakin keskeisempää. Toisaalta nimenomaan nostalgiasisältöä hakevat saattavat tuntea päätyneensä luvattuun maahan. Ja ehkä skenaario tietylle sääntöjärjestelmälle on kuitenkin selkeämpi kuin skenaario, jonka pitää itsessään sisältää kaikki pelisäännöt.

Saa nähdä, miten käy. Varsin kiinnostavasta kokeilusta on joka tapauksessa kyse. Asiasta onkin jo aloitettu keskustelua Pelilaudan puolella.

Mainokset

5 responses to “Ropeconin skenaariokilpailu 2011

  1. Eero Tuovinen 20.04.2011 20:27

    Tuo OGL on kyllä ihan bullshit-vaatimus – pitäisi reilusti vaatia punalaatikkoyhteensopivuutta vertailtavuuden nimissä! Muuten tämä on vallan mielenkiintoinen tikki.

    Tiedätkö Sami, meidän pitäisi ehkä osallistua tähän ihan että kisa ei kosahda osallistujien puutteeseen. Olisi sääli, jos jatkossa palattaisiin siihen blandis-linjaan, että kaikki tekevät vain mitä sattuu mieleen juolahtamaan ilman sen suurempaa aihetta.

  2. Sami Koponen 20.04.2011 20:59

    Enpä tiedä. Tuo OGL on omalla kohdallani vähän masentava. D&D 4. laitoksen Essentials -versiolle (tai omalle mutanttiversiolleni siitä) olisin vielä voinut kirjoittaa skenun, mutta kokonaan uuden sääntöjärjestelmän opetteleminen ihan vain skenua varten on työlästä. Lisäksi tuo englanninkieli on ärsyttävä rasite. Minulla on sen verran monta muuta kirjoitusprojektia Ropeconia ajatellen, etten oikein taida revetä tuohon.

    Mutta katsellaan. Onhan siihen heinäkuuhun vielä aikaa, kun ei tarvitse ennakkoilmoittautumisestakaan huolehtia.

  3. Eero Tuovinen 21.04.2011 10:33

    On aikaa, ja ei tuo sääntöjärjestelmäasia ole mikään kynnyskysymys; moni näistä OGL-järjestelmistä ovat varsin läpinäkyviä, sellaisia että ne valtaosin pyrkivät pysymään poissa tieltä. Eli jos skenaariosi toimii fiktiossa, niin sääntöjärjestelmän ei tarvitse pysäyttää. Itseasiassa voin toimittaa seikkailusi esim. LotFP:lle, jos saat jotain paperille.

    Hmm, oivalsin juuri että tuo OGL-juttu voisi periaatteessa tarkoittaa, että kisaan voi osallistua mitä omituisimmilla sääntöjärjestelmillä. Esimerkiksi (Mongoosen) Runequest ja Mutants & Masterminds ovat OGL-systeemejä, samoin kuin FATE(!). Ei tarvitse siis välttämättä valita Pathfinderin ja OSR:n välillä tässä asiassa. FATE-pohjainen D&D-aiheinen seikkailu olisi kyllä tässä kisassa varsinainen musta hevonen.

  4. Sami Koponen 21.04.2011 13:44

    Ei suoranaisesti, mutta kyllä se sääntöjärjestelmä vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten paljon ja millaisia hirviöitä skenuun kestää laittaa. Myös loitsulistat voivat olla hyvinkin ratkaisevassa asemassa.

    Meillähän on D&D-kampanja menossa. Jos se menestyy, niin siitä voisi nykäistä jonkin sopivan pätkän skenuksi. Tämä siis oli se alkuperäinen ajatukseni.

  5. Sami Koponen 23.04.2011 12:56

    Kisan järjestäjä Jukka Särkijärvi ottaa kantaa omassa blogimerkinnässään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: