Roolipelitiedotus

Yhteinen suomalaisen roolipeliskenen tiedotuskanava

Uusia roolipelilehtiä

Vaikka kokemus on kerran toisensa jälkeen osoittanut, että roolipelilehden tekeminen on kaikkea muuta kuin helppoa, aina löytyy uusia yrittäjiä. Verkkolehti Illusionisti aikoo kokeilla siipiään vuosikymmenen tauon jälkeen ja Norjassa puuhataan uutukaista englanninkielistä Playground -lehteä.

Juri Timosen luotsaama Illusionisti rakentaa mielenkiintoiselle lähtöajatukselle. Tarkoituksena on tarkastella laajasti fantasiagenreä yli taidemuotorajojen. Verkkolehti lupaileekin artikkeleita kirjallisuuden, pelien, elokuvien ja tapahtumien osalta, kunhan vain niissä on kyse fantasiagenrestä. Roolipelaaminen lasketaan näin oikeutetusti mukaan. Ensimmäisen numero käsittelee Helena Wariksen Uniin piirretty polku -fantasiakirjaa, keskiajan näkymistä fantasiassa ja tarjoaa johdatuksen roolipelaamisen erilaisiin muotoihin. Kaksi jälkimmäistä ovat ilmeisesti pitempien artikkelisarjojen avauksia.

Harmillisesti Illusionistin ensimmäinen numero ei oikein vakuuta. Artikkelien analyysin taso on aika pinnallista ja usein tyydytäänkin pelkkään teosten tai aiheiden esittelyyn. Tärkeintä kuitenkin on, että projekti on saatu käyntiin. Toimituskunta on avoin, joten jokainen asiasta kiinnostunut voi tarttua toimeen ja tehdä oman osansa verkkolehden eteen.

Playground on tässä vaiheessa vielä vahvasti kirjoituspöydällä. Norjalaisen pelisuunnittelija Matthijs Holterin päätoimittaman lehden ensimmäisen numeron pitäisi ilmestyä ilmeisesti vasta vuoden 2011 alussa. Yleisölle tarjottu konsepti näyttää kuitenkin terävältä: tarkoitus on kääntää jokainen kivi pohjoismaiselta roolipeliareenalta, jotta lehdessä voidaan esitellä roolipelaamisen perinteistä poikkeavia projekteja ja pelaamisen uusia muotoja. Visiossa lupaillaan myös erityishuomiota naisten pelikulttuurille.

Nähtäväksi jää, miten Playground tulee menestymään. Englanninkielisenä ja Pohjoismaita käsittelevänä (Suomi-toimituskuntaan kuuluvat Juhana Pettersson ja Laura Kalli) lehdellä tulee olemaan potentiaalisesti varsin laaja levikki, mutta keskittyminen roolipelikulttuurin erikoisuuksiin saattaa myös kaventaa sitä. Ainakin Roolipelaajaa kritisoitiin aikoinaan voimakkaasti juuri sen perinteisen roolipelimateriaalin liian vähäisestä määrästä. Playgroundin kaksi ensimmäistä numeroa julkaistaan valtion kulttuurituella, mutta sen jälkeen lehden oma talous pitäisi saada kannattavaksi.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: