Roolipelitiedotus

Yhteinen suomalaisen roolipeliskenen tiedotuskanava

Kultainen lohikäärme Mike Pohjolalle

Ropeconin vuosittain jakama Kultainen Lohikäärme -palkinto merkittävästä työstä kotimaisen roolipeliharrastuksen hyväksi lähti tänä vuonna Mike Pohjolalle, kertoo Ropeconin blogi.

Pohjolan valinta palkinnon saajaksi on ilman muuta oikeutettu. Mies on tehnyt pitkäjänteisesti työtä roolipelikulttuurin eri sektorien välillä. Ropeconin uutisen kokoamasta ansioluettelosta löytyy niin pöytäpelijulkaisuja, larppien pelauttamista kuin viimeaikaista poikkitaiteellista tv-ohjelmaprojektiakin. Pohjola on ollut myös laittamassa pystyyn turkulaista roolipelitapahtuma Conklaavia, luomassa skandinaavisia kontakteja etenkin larppaajien kesken ja laati aikoinaan pelityyliään edustavan Turun koulukunnan manifestin. Onnittelut Mikelle!

Saapa nähdä, monenako vuonna näitä Kultaisia lohikäärmeitä vielä jaetaan. Kokonaislistaa katsoessaan tulee mieleen, että vieläköhän löytyy suomalaisen ropeskenen esi-historiallisia sankareita. Mieleeni ei näin äkkiseltään tule muita kuin Jari Pauna, joka 1980-luvun lopulla suomensi Dungeons & Dragonsin ja monia muita roolipelejä. Ehkä larppipuolelta löytyy vielä joku, jotta saadaan pyöreät kymmenen täyteen.

5 responses to “Kultainen lohikäärme Mike Pohjolalle

  1. Nuurori 26.07.2010 18:46

    Paljon onnee mikolle. Varjopuolena nythän tietysti ei voi enää käydä conissa, kun ei saa olla missään rauhassa. Kirkuvat zombilaumat jne.

    Olispa muuten kiva tietää, miten se lapsille suunnattu keväinen arpaconi(?) meni.

  2. Sope 27.07.2010 16:41

    Jussi Ahlroth, Juhana Pettersson, Mikki Rautalahti, Markus Montola, Timo Multamäki, Tuovisen veljekset… sekä paljon sellaisia nimiä, jotka eivät tule äkkiseltään mieleen tai joiden meriittejä ei tunne. Pauna on ainoa palkitsematon dinosauruksista, mutta siihen taitaa olla syynsä. Muutamassa vuodessa voi myös tapahtua niin paljon, että syntyy uusia palkitsemisen arvoisia tyyppejä.

  3. Nuurori 27.07.2010 22:41

    Esko Lucifer Fellaatio Vesala kuuluu myös palkittujen joukkoon.

    Yrität muuten Sope selvästi pedata oman palkitsemisesi mahdollisuutta lähitulevaisuudessa, mutta ei mitään toivoo, mä olin jonossa ensiks!!!

  4. Sami Koponen 27.07.2010 23:04

    Olen siis itse sillä kannalla, että Kultainen lohikäärme saisi olla vähän semmoinen elämäntyöpalkinto, jota jaettaisiin nimenomaan niille dinosauruksille. Toki muitakin aktiiveja ja harrastajia saa palkita, mutta jotenkin näkisin sopivampana, että se olisi sitten eri palkinto. Kultainen lohikäärme kärsii muussa tapauksessa inflaatiosta. Mutta enhän minä näistä tee päätöksiä. Kultainen lohikäärmehän jaetaan ”tunnustuksena merkittävästä työstä suomalaisen roolipeliharrastuksen edistämiseksi”, eli ei tuossa välttämättä ole sellaista elämäntyöaspektia.

  5. Nuurori 28.07.2010 00:19

    No jos niitä jaetaan yksi vuodessa niin kyllä se jää aika monelta saamattakin, joten tuskin mitään inflaatiota tapahtuu niin kauaa, kun saaja on sillä hetkellä yleisesti hyväksytty yhdeksi roolipelikulttuurin tärkeimmistä edistäjistä, mikä puolestaan edellyttää jokseenkin poikkeuksetta pitkän linjan tekemistä. Mutta sitten taas, ei välttämättä, jos profiloituu harrastuksen pelastaja-esitaistelijaksi, oikeaksi Ropettajien Ramboksi, Hän-Jonka-Pelit-Kiinnostavat-Nuoria(Tyttöjä).

    Sepä tollasten palkintojen huono puoli onkin, että vaikka se voittaja sen yleensä ansaitseekin, niin helposti ansaitsisi moni muukin. On sen saanut moni sellainenkin, joista en paljoa mitään tiedä. Joku epämääräinen ropeconin pitkäaikainen rahastonhoitaja esimerkiksi. Eipä tollaset pokaalit muuta ole kuin sen antajien mielipide, joka sitten vaihtelee yleisen mielipiteen ja henkilökohtaisen oikeudentajun ja kotiinpäinvetämisen välimaastossa. Kai joku voisi hänen puolestaan tuohtua ihan oikeutetusti. Miksi ihmeessä joku Miken kaltainen pikkujulkkis ansaitsis sen enemmän kun hiljainen puurtaja? No niin, en mä vaan tiedäkään, mutta onneksi raati tiesi🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: