Roolipelitiedotus

Yhteinen suomalaisen roolipeliskenen tiedotuskanava

Roolipelitiedotus avattu

Avasin tämän uuden blogin/sivuston juuri Jukka Sorsan provosoimana: Jukka kaipaili ilmaista, yhteistä markkinointikanavaa kotimaisille roolipeleille, johon tehtävään ehdotan tällaista yhteistä blogia. Se on parempi kuin esim. pari kertaa vuodessa koottava pdf-lehti, koska julkaisu on jatkuvaa ja joustavaa, eikä kiinni yksittäisten ihmisten motivaatioista.

Värväsin Koposen Samin auttamaan sivuston alkupystytyksessä, pitää varmaan ilmoittaa tämän olemassaolosta muillekin aktiiveille kunhan saamme tämän säälliseen kuntoon. Ideana olisi pitkälti se, että jakelemme tänne kirjoitusoikeuksia kaikille kiinnostuneille aktiiveille, jotka voivat sitten hyödyntää yhteen paikkaan keskitettyä, ulkopuolelta ylläpidettyä ja helppokäyttöistä tiedotuskanavaa vaikkapa peleistään tai pelitapahtumista tai vastaavista tiedottamiseen. Systeemissä on blogi aikasidonnaista tiedotusta varten ja staattisia sivuja sellaisille asioille, joihin haluamme linkittää myöhemmin vaikkapa foorumikeskusteluissa.

Tätä kirjoittaessa en vielä ihan tiedä, että miltä tämän pitäisi täsmälleen näyttää, mutta ei tämä liian työlästä ole tämä WordPressissä säätäminen. Varmaankin tänä iltana saamme tämän kuosiin. Käyttöoikeuksia saa kinuta minulta jos osallistuminen kiinnostaa.

Advertisements

7 responses to “Roolipelitiedotus avattu

  1. Johannes Kellomäki 11.10.2009 13:16

    Moi,

    Tulin osoittamaan tukeani hankkeelle. Etenkin nyt, kun Roolipelaaja meni, tilausta tällaiselle sivustolle on. Vilkuilin nopeasti kokonaisuuden läpi, ja kaikki vaikuttaa tarpeellisesta ja kiinnostavalta, vaikka olette vasta aloittelemassa. Toivottavasti piankin saadaan lisää sisältöä.

    Oikean laidan linkkilistassa huomasin sellaisen puutteen, että Roolipelit.netiä ei ole mainittu keskustelupalstoissa. Siellä kuitenkin häärii paljon etenkin nuorempia pelaajia ja sikäläisessä materiaalipankissa on tavaraa, jonka soisi saavan yleisönsä (mm. Wille Ruotsalaisen seikkailuja). No, kyse lienee puoleltanne vain lipsahduksesta, onhan Samikin sinne kirjoittanut.

    Voisinkohan itse tehdä jotain uuden palvelun hyväksi? Äkkiä ei tule paljoa ideoita, mutta tuohon Mitä on roolipelaaminen? -osioon voisi olla annettavaa. Kuinka laajaa juttua siihen kaivataan?

    Ymmärsin tuosta esittelystä, että Roolipelitiedotuksen olisi tarkoitus ottaa itselleen lehtimäinen rooli. Onko ajatuksena, että uutisten lisäksi tätä kautta voi julkaista muutakin sisältöä (kolumnit, arvostelut, seikkailut jne.), vai onko pyrkimys enemmän siihen, että täällä tiedotetaan materiaalista, joka sitten sijaitsee muualla?

    En halua käydä neuvomaan, mutta mielen tulee, että uusi sivusto kaipaa jonkinlaista pamausta päästäkseen käyntiin, jotain, joka saa suomalaiset alan vaikuttajat ja kansan syvät rivit (kuulun jälkimmäisiin) ottamaan sen käyttöön. Olisiko skenaariokilpailu suomalaisiin peleihin tms. mitään?

    PS: Kiitokset Samille Efermos kakkosesta. Sisältö oli rautaa ja ulkoasukin ammattimainen. Roudanmaasta kun saisi samanlaisen suplementin!

  2. Eero Tuovinen 11.10.2009 18:35

    Hyviä huomioita, ja kaikki sellaisia, joihin voit itse käydä käsiksi. Lähetin sinulle sähköpostikutsun, jonka pitäisi sallia sinun kirjautua systeemiin ja täydentää juurikin näitä asioita – linkkilistaa voi kohentaa, esittely roolipelaamisesta kirjoittaa ja niin edelleen. Neuvon systeemin teknisissä yksityiskohdissa kyllä, jos siltä tuntuu.

    Voit sinänsä kirjoittaa esittelysivun niin kuin hyvältä tuntuu (korjaamme sitten myöhemmin, jos keksimme korjattavaa). Itse ajattelin siitä sellaista tyyliin 5000-10 000 merkin mittaista selväsanaista ja innostunutta esittelyä roolipelaamisesta harrastuksena, niin että jutun lopussa on puoli tusinaa linkkiä mielenkiintoisiin resursseihin, jotka auttavat tutustumaan harrastukseen tarkemmin. Esim. joku aloittelijaystävällinen ilmaispeli, jne., mitä nyt kuvittelee totaalisen ummikon kaipaavan. Sitä voi pitää kirjoitushaasteena, että kirjoittaa nasevan artikkelin, joka saa ensi kertaa ilmiöön törmäävän tai sen vain hämärästi tuntevan ihmisen kokeilemaan myös itse.

    Alunperin ajatukseni ei tätä perustaessa ollut oikeastaan korvata Roolipelaajaa (en edes tiennyt silloin Roolipelaajan kohta loppuvan); keskustelu lähti Jukan ja Samin ja muiden kanssa puhtaasti siitä, että mietimme jotain toteuttamiskelpoisia tapoja lisätä kotimaisen roolipelisuunnittelun näkyvyyttä. Oma ajatukseni oli sitten tämä, että ilmainen matalan kynnyksen tiedotuskanava, jossa pyrittäisiin uutisoimaan kaikki tärkeät uudet käänteet ja esittelemään yksittäisten pelien tapaisia perusasioita, voisi olla riittävän kevyt ylläpidettävä ja kulttuurillisesti niin neutraali, että kaikki suostuvat käyttämään sitä. Ideani ydin oli kuitenkin siis se, että tein kevyellä kädellä ja ilman sen suurempaa sitoutumista, antaakseni tilaa muillekin lyödä leimansa. Eli jos tästä halutaan tehdä lehtimäinen, niin mikäs siinä – oma alkuperäinen ideani oli sisällöllisesti ohut ja kevyt, mutta ajan hermolla oleva tiedotussivusto, joka lisää verkostoitumista ja auttaa kiinnostavien juttujen huomaamista, mutta ei minulla oikeastaan mitään sen syvällisempää suunnitelmaa ole.

    Pidän kyllä ihan hyveenä sitäkin, että itse kukin julkaisee materiaalejaan itselleen sopivin ratkaisuin, olivat ne sitten foorumiketjuja tai pdf-tiedostoja palvelimelta, tai pdf-tiedostoja vaikka täältä Roolipelitiedotuksen kautta. (WordPress sallii ladata palvelimelle lähinnä kuvatiedostoja, mutta pdf-tiedostotkin muistaakseni onnistuvat, eli periaatteessa tänne voi upata vaikka pelin muiden ladata, jos huvittaa. Ja tietysti tänne voi siirtää tekstiä.) Oleellisena ydinajatuksena itse pitäisin sitä, että tiedotusfunktio toimii, eli kun jotain kiinnostavaa on tehty jossain, niin tekijä itse tai joku muu heittää tänne viestin siitä; tämän jos saisi toteutumaan sillä lailla semiluotettavasti, niin blogi täyttää minun puolestani tarkoituksensa, eli tarjoaa satunnaisemmalle harrastajalle, jota ei huvita lukea viittä eri sivustoa, yhden paikan jossa seurata kehitystä. Jonkun vain pitää tehdä RSS-syöte Burgerin blogista, että saamme senkin aggregaattiin, niin sitten ei tarvitse sinnekään mennä erikseen.

    (Jos tätä nyt lukee joku, joka miettii että miten saisi pelinsä tai artikkelinsa tai vastaavan julki ilmaisjakeluun suomeksi nyt herran vuonna 2009, niin oma perstuntumani suosittelee joko Roolipelit.netin tai <a href="http://www.majatalo.org"Majatalon materiaalipankkia; mikään ei estä panemasta esim. tänne uutistiedotetta uudesta julkaisusta, joka sitten samalla tukee näitä jo olemassaolevia roolipeliyhteisöjä. Tilannehan voi tietysti muuttua, jokainen tekee omat johtopäätöksensä.)

    En halua käydä neuvomaan, mutta mielen tulee, että uusi sivusto kaipaa jonkinlaista pamausta päästäkseen käyntiin, jotain, joka saa suomalaiset alan vaikuttajat ja kansan syvät rivit (kuulun jälkimmäisiin) ottamaan sen käyttöön. Olisiko skenaariokilpailu suomalaisiin peleihin tms. mitään?

    Hmm… ei mahdotonta, mutta tuo tuntuisi hauskemmalta foorumilla, missä on helpompi ilkkua muiden tekeleitä. Siinä olet kyllä oikeassa, että olisi nokkelaa, jos pystyisin jotenkin motivoimaan vaikka vain sen puolikin tusinaa ihmistä ylläpitämään tätä – lähinnä siis kirjoittamaan uutisia, kuvittelisin. En sitten tiedä, että miten tämän saisi aikaan, paitsi kirjoittamalla itse niin provoa kamaa, että muut innostuvat korjailemaan.

    Jos Sami tekee Roudan maa -lähdeteoksen Efemeros #3:sta, niin minulta lähtee siihen kyllä artikkeli tai parikin.

  3. Paluuviite:Blogiagregaatista « Roolipelitiedotus

  4. Tommi Brander 16.10.2009 22:12

    Saisinko editointioikeuden tähän blogiin? Juuri nyt ei ole mielessä mitään tiettyä lisättävää, mutta hieman kokemusta WordPress-blogeista on ehtinyt kertyä.

    Olen myös kirjoittanut suomenkieliseen blogiini artikkelin aiheesta johdatus roolipelaamiseen. Sen tyyli taitaa olla liian persoonallinen tätä blogia ajatellen, mutta ehkä siitä rungon saa.

  5. Etunimi Sukunimi 17.10.2009 19:25

    Mikä vitun isovihree?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: