Virallinen lähdeteos Praedoriin

Jo viime vuoden lopulla Ville Vuorela ilmoitti blogissaan, että hänen seuraavana roolipelijulkaisuprojektinaan on lähdeteos Praedor-roolipeliin.

Petri Hiltunen käsikirjoittaa ja Juha Harju kuvittaa uuden Praedor-sarjakuva-albumin, jonka olisi tarkoitus vihdoin ilmestyä tänä vuonna. Roolipelin lähdeteos perustuu kyseiseen sarjakuvaan.

Hiltunen esittelee sarjakuvaa verkkosivuillaan:

Jaconia joutuu sisällissodan kurimukseen, kun karismaattinen Kadir johtaa vuoristolaiset hyökkäämään alaville maille. Metsäläisten uusi kuningas liittyisi mielellään hyökkääjiin päästäkseen ryöstelemään vaurasta pohjoista, mutta hyväksyykö Kadir hänet liittolaisekseen? Liala Mada yrittää puolustaa pohjoisia kaupunkeja ja Ferron huomaa, ettei ole helppo pysyä puolueettomana kun koko maailma on sodassa. Kolmen kuninkaan tarina -sarjakuva toimii tämän tarinan esinäytöksenä.
[lähde]

Lähdeteos koostuu Vuorelan suunnitelman mukaan kolmesta osasta: sarjakuvan tapahtumien lähdemateriaalista eli sisällissodan jännitteistä, noituussäännöistä eli demonien kanssa liiton tekevistä noidista ja heidän loitsuistaan (eri asia kuin Jaconian velhot) sekä Jaconian rahataloudesta seikkailijan näkökulmasta (kauppareitit, sijoituskohteet jne.).

Lähdeteoksen ilmestymisajankohta on vielä pitkälti auki: joskus tämän vuoden kuluessa. Sarjakuva julkaistaan joka tapauksessa ensin, eli kun uutta Hiltusta löytyy kirjakaupoista lienee syytä ruveta toiveikkaaksi lähdeteoksen suhteen.

Ropecon tarjoaa teemana vaihtoehtoja

Ropeconin blogissa kerrotaan, että tämän vuoden teemana ovat vaihtoehtotodellisuudet. Erityisesti tämä tarkoittaa fantasiamaailmojen tutkailua, mutta tilaa on kuulemma muidenkin genrejen vaihtoehtomaailmoille.

Toisena aiheena on – vaihtoehtoisuuden hengessä – roolipelaamisen rajapintojen tutkailu. MMORPG:t, freeform-pelit ja taideprojektit ovat kaikki kohteena, kuten myös roolipelaamisen päämäärä eli kysymys taiteesta, viihteestä ja roolipeleillä ansaitsemisesta.

Täytynee myöntää, että pidän tämän vuoden teemavalinnoista. Roolipelaamisen rajapintojen tutkailu ei ehkä saa useimpien harrastajien sydäntä tykyttämään, mutta muutoin aihe on ajankohtainen. Fantasiamaailmat puolestaan tuntuu vähän pliisulta aiheelta, etenkin kun viime aikoina roolipeliteollisuus on panostanut enemmän vanhojen pelien uusintalaitosten julkaisemiseen kuin kokonaan uusien pelimaailmojen visioimiseen. Fantasiamaailmat lienevät kuitenkin sellainen kätevä roolipelikulttuurin klassikkoteema, josta suurin osa harrastajista saa ongelmitta kopin.

Playground jatkuu tanskalaisvoimin

Jukka Särkijärvi kertoi blogissaan, että jo lopetettavaksi julistettu yhteispohjoismainen roolipelilehti Playgrouund saakin jatkoa. Norjalaisten rahathan loppuivat, mutta pelastus löytyi Tanskanmaalta. Claus Raastedin ja Anders Bernerin tanskalainen roolipelifirma Rollespielakademiet ottaa lehden julkaisuluetteloonsa viitosnumerosta eteenpäin. Päätoimittajan tehtävät siirtyvät Kasper Friisille.

Playgroundin kohtalo näyttää siis valoisalta. Rollespielakademiethan tunnetaan mm. tanskalaisen roolipeli Rolle|Spil:n julkaisijana ja Ikuisuuden laakson tanskannoksen julkaisijana. Niinpä heillä on sekä kokemusta lehdenteosta että ilmeisen riittävästi pääomaa vähän heikkolevikkisemmänkin lehden tekemiseen.

Isoin urakka oli kuitenkin siinä, kun kirjoitin neljästäkymmenestä suomi-pelistä lyhyet esittelyt omalle sivulleen: Suomenkieliset roolipelit. Tsekatkaapa joutessanne, ovatko faktat kohdallaan. Siinä siis pitäisi olla kaikki (a) suomenkieliset tai (b) suomalaisten tekemät roolipelit, jotka (c) ovat edelleen saatavilla.

Kaikkiaan vuosi 2011 oli varsin täpäkkää aikaa roolipelikentällä. Pelijulkaisuja tuli taas runsaasti, pelintekijät löysivät toisensa ainakin conimarkkinointia varten ja pelitapahtumia oli kaikkiaan varsin mukavasti. Roolipelaamista aloittelijoille tarjoilivat niin Ropeconin alkuerä Democon kuin Kuudennen ringin Luolapelaajat-projekti Oulun Fantasiapelien tiloissa. Kaikkiaan tästä on hyvä lähteä kohti uuden vuoden suurtekoja.

Palkintogaala

Koitin kovasti etsiä jonkinlaista listausta viime vuonna ilmestyneistä roolipeleistä, mutta google magic -taitoni eivät selvästikään olleet riittävät. Ehkä jonkinlaista kuvaa vuoden kohutuimmista peleistä (jotka siis julkaistiin toissa vuonna) katsastamalla vielä palkintojen saajat:

• Origin Best Roleplaying Game: The Dresden Files RPG
• Origin Best Roleplaying Supplement: The Dresden Files RPG: Our World
• ENnie Best Writing (Gold): The Dresden Files RPG
• ENnie Best Rules (Gold): The Dresden Files RPG
• ENnie Best Adventure (Gold): Pathfinder AP #43: The Haunting of Harrowstone
• ENnie Best New Game (Gold): The Dresden Files RPG
• ENnie Best Game (Gold): The Dresden Files RPG
• ENnie Product of the Year (Gold): Pathfinder: Advanced Player’s Guide
• Diana Jones Award: Fiasco
• The Indie Game of the Year: Apocalypse World
• The Most Innovative Indie Game: Apocalypse World

Lisäksi Ropeconissa 2011 Kultainen lohikäärme -palkinto myönnettiin Markus Montolalle ja Jaakko Stenrosille roolipelien akateemisesta tutkimuksesta.

Kotimaiset julkaisut

Kotimaisten roolipelijulkaisujen osalta vuosi 2011 jatkoi vahvaa nousua. Erilaisia suomi-tuotteita kertyi yhdeksän, joista neljä oli täysimittaisia roolipelejä. Joukkoon mahtui myös yksi käännösantologia, kun Pohjoismaisen roolipelaamisen seura julkaisi kolossaalisen kokoelman tanskalaisia Fastaval-tapahtumassa pelattuja ja palkittuja pelejä. Käännöstyötä tapahtui myös toiseen suuntaan: Ikuisuuden laakso julkaistiin tanskaksi, mutta harmillisesti Stalkerin englanninkielistä käännöstä odotellaan edelleen.

• Juhana Pettersson et al (toim.): Unelma keltaisesta kuninkaasta (jykevä kokoelma tanskalaisia Fastaval-tapahtuman kertapelejä)
• Wille Ruotsalainen: Punaiset hiekat (lähdekirja Somaliasta)
• Tuomas Kortelainen: Noitahovi (fantasiaroolipeli matriarkaalisesta Pohjolasta)
• Sami Koponen: Pyöreän pöydän ritarit (fantasiaroolipeli Arthurin ritareista)
• Northern Realms: Bliaron (fantasiaroolipeli maageista)
• Samuli Ahokas & Miska Fredman: Generian legendat (fantasiaroolipeli luolastoseikkailemisesta)
• Ironswine Games: Kärpänen (hupiroolipeli kärpäsen elämästä)
• Ironswine Games: Sotakarjut (beta-versio sotapelistä)
• Myrrysmiehet: Yhteys (esinäytös myöhemmin julkaistavaan Vihan lapset -roolipeliin)

Lisäksi James Raggi, ainoa suomalainen roolipelisuunnittelua päivätyökseen tekevä tyyppi, kustansi markkinoille lähdeteokset Vornheim: The Compele City Kit, Carcosa ja Isle of the Unknown. Kunkin noista kirjoittaja on toki ulkomailta ja teokset suunnattu suoraan ulkomaisille markkinoille, mutta kaikesta huolimatta OSR-markkinat ovat sitä kokoluokkaa, että kukin noista tuotteista lienee yksinään myynyt enemmän kuin kaikki vuoden kotimaiset julkaisut yhteensä.

Ropecon 2011

Ropecon-pelitapahtuma on joka vuosi, mutta viime vuoden tapaus on syytä huomioida kokonaan omana alaotsikkonaan. Tärkeimpänä hehkutuksen aiheena on Frank Mentzerin kunniavierailu ja se, miten hän päätösseremoniassa lahjoitti Ropeconille varhaiset 1970-luvun D&D:n sääntökirjat.

Ulkomailta

Shannon Appelcline, joka julkaisi viime vuonna roolipelihistoriaa firmojen kautta tarkastelevan Designers & Dragons -teoksensa, summasi kulunutta vuotta rpg.net:n kolumnissaan. Hän nosti esille D&D:n heikon julkaisuvolyymin, joka on peliklassikon vuosikymmenien surkein esitys. Vähäinen tuotemäärä ei kuitenkaan välttämättä kerro suoraan mitään pelin suosiosta tai sen (myynti)menestyksestä.

Muutoin Appelcline korostaa uusien rahoitus- ja julkaisumuotojen yleistymistä. PDF-versiot ovat jo välttämättömyys uusille julkaisuille ja print-on-demand -julkaisutapa kasvattaa suosiotaan. White Wolf, firma World of Darkness- pelisarjan takaa, on ilmoittanut siirtyvänsä kokonaan print-on-demandin varaan. Samoin vuonna 2011 jopa keskisuuret roolipeliyhtiöt alkoivat turvautua yhteisökustannusmalliin, jossa rahat (tai lunnaat) kerätään ennen kuin peliä on julkaistu. Jippo piilee siinä, että pelintekijät eivät kuitenkaan saa näitä lahjoitusrahoja ennen kuin peli on oikeasti julkaistu. Nämä kehityssuunnat osoittavat ilahduttavasti, miten roolipelijulkaisu pyrkii pysymään ajan hermolla ja etsimään uusia teknologian mahdollistamia pienkustannukselle sopivia malleja.

Vuoden voittajaksi Appelcline nostaa Old School Renessaince -liikkeen, joka siis panostaa erityisesti D&D:n varhaisversioiden pelaamiseen. Retroversioita on alkanut ilmestyä muistakin varhaisista roolipeleistä D&D:n rinnalle. Selvästikin nostalgia puree keski-ikäistyviin D&D:llä roolipelaamisen aloittaneisiin pelaajiin. Näillä kavereilla on varaa pistää roolipelaamiseen rahaa ihan toisella tapaa kuin sillä perinteisellä teini- ja opiskelijaporukalla.

Vielä kotimaisista foorumikeskusteluista

Majatalo-roolipelifoorumi putosi verkosta joskus kesällä 2010. Foorumia saattoi kyllä lukea, mutta kommentointimahdollisuutta ei ollut. Sapattivapaa päättyi viimein viime kesänä, kun foorumi palautui taas toimintakuntoiseksi. Vanhaa yleisöä on kuitenkin löytynyt vain hiljalleen, eikä ketjujen lukijamäärien perusteella ole mitään epäselvyyttä siitä, etteikö Pelilauta olisi tällä hetkellä se kotimaisen roolipelikeskustelun pääfoorumi.

Seuraavassa kymmenen luetuinta keskusteluketjua Pelilaudalta; suluissa on lukukertojen määrä (tiedän, ettei pelkkien luettu-statteihin tuijottaminen ole kovinkaan reilua, mutta koittakaa kestää). Jos noista aiheista voi mitään päätellä, niin selvästikin kotimainen foorumikeskustelu on aika mukavasti ajan hermolla.

1) Ropecon 2011 (2473)
2) [kampanjaraportti] Gamma World: Unohdetut jumalat (2082)
3) Miksi huijata nopanheittoa? (1980)
4) Ropeconin seikkailunkirjoituskilpailu 2011 (1887)
5) [Ropecon] Yhteinen myyntipöytä suomipeleille? (1812)
6) Hahmotehdas ja ideariihi (1705)
7) Skenekritiikki (1557)
8) [Generian legendat] Yleinen keskustelu (1494)
9) Fiasco? (1489)
10) Majatalo.org:n kohtalo (1444)

Oulunseutu on pitkään ollut vahva kotimaisen roolipelikulttuurin linnake. Käsinkosketeltavia todisteita tästä saatiin viime kesänä, kun Tuomas Kortelainen julkaisi esikoisroolipelinsä nimeltä Noitahovi. Pelin julkaisutilaisuus pidettiin Ropeconissa, mutta koska tuosta tapahtumasta ei sen suurempia merkkejä bittiavaruuteen jäänyt, on syytä tavoitella pelintekijää haastatteluun.

Miksi päätit julkaista oman roolipelin?

Olen aina halunnut julkaista roolipelin. Tämä on siis vähän tällainen lapsuuden unelmien täyttymys.

Lisäksi tuo alustus oululaisesta skenestä antanee luvan mainostaa toista Oulussa tekeillä olevaa peliä, nimittäin Juho Auerin Utopiaa. Luvassa on ajallisesti epälineaarista tarinalinjaa, ideologioiden kamppailua, transhumanismia ja kyborgisaatiota. [ks. lisää esim. täältä -toim. huom.]

Mikä pelin tekemisessä ja julkaisemisessa oli vaikein osuus?

Onnistuin siirtämään suurimman osan käytännön painamiseen liittyvästä työstä muille, joten minun ei ole tarvinnut miettiä oikolukua, taittoa tai kuvitusta. Luulen, että nämä olisivat olleet se vaikein osuus minulle.

Nyt kuitenkin vaikein osuus oli sääntöjen kirjoittaminen siihen muotoon, että ne pystyisi joku muukin pelkän lukemisen perusteella ymmärtämään. Tämä on yllättävän vaikea homma yksinkertaisillakin säännöillä. Kasvokkain mikä vain pelijärjestelmä on paljon helpompi selittää kuin sääntökirjan kautta.

Noitahovissa “vallankahvassa ovat noituudessa vahvat naiset”, kertoo mainoslause. Onko tämä jonkinlaista feminististä fantasiaa? Tätäkö naiset tykkäävät pelata?

Noitahovin maailma on naissovinistinen. Miehet ovat sekä lakien, että ennakkoluulojen tähden naisia heikommassa asemassa. Feminismiin taas yleensä liittyy tavoitteena sukupuolten välinen tasa-arvo. Tässä mielessä Noitahovi ei ole feminististä fantasiaa.

Kuitenkin yksi Noitahovin keskeisiä teemoja on kääntää meidän maailmassamme vallitsevat sukupuolten väliset voimasuhteet toisinpäin. Miehet joutuvat tulemaan toimeen naisia miellyttämällä ja näiden ehdoilla. Noitahovi siis pyrkii irrottamaan pelaajansa meidän yhteiskuntaamme leimaavista sukupuolirooleista ja haastaa tämän katsomaan maailmaa toisesta näkökulmasta. Keinona tähän se käyttää fantasiamaailmaa. Tämän perusteella vastaan siis, että Noitahovi on feminististä fantasiaa.

Hyvin nuo ainakin minun ryhmissäni pelanneet naiset ovat Noitahovin ottaneet vastaan.

Olen kuullut, että Robin D. Lawsin HeroQuest ja Eero Tuovisen Solar System ovat molemmat olleet suuria vaikuttajia Noitahovin suunnittelussa. Kerrohan tarkemmin näistä peleistä saamistasi vaikutteista.

Molemmissa peleissä on yleinen konfliktienratkaisumekaniikka, joka sallii käydä konfliktin kuin konfliktin tapahtumia läpi suurella tarkkuudella, eikä taistelulle ole annettu erityisasemaa. Rakastan tätä lähestymistapaa. Pelaajat ja pelinjohtaja voivat tällöin itse päättää mitkä konfliktit heidän mielestään ansaitsevat erityistä tarkastelua ja pelijärjestelmä auttaa heitä kehittämään sisältöä tällaisiin konflikteihin. Minulle oli myös tärkeää, että sille miekkojenheiluttelulle ei anneta erityissääntöjä. Miekkojen heiluttelu roolipelissä on usein pirun kivaa, mutta suunnilleen 90 % julkaistuista peleistä keskittyy jo valmiiksi siihen. En siis halunnut asettua jonon jatkoksi.

Heroquest lisäksi inspiroi Noitahovin kykymekaniikan, jossa pelaaja valitsee hahmolleen ihan mitä kykyjä vain haluaa, mutta saa näistä konflikteihin apua sen mukaan miten tarkasti kyky on nimetty ja löytyykö joltain muulta pelaajalta tilanteeseen paremmin sopivaa kykyä. Solar Systemissä (tai Menneisyyden varjoissa) taas pidin avaimista, jotka määräävät hahmon saaman kokemuksen määrän. Kehitin tältä pohjalta Noitahovin tehtävä mekaniikan, jossa pelaaja antaa tehtäviä sekä omalle hahmolleen, että muiden pelaajien hahmoille ja hahmot saavat pelimekaanista hyötyä näiden tehtävien suorittamisesta.

Olet monessa yhteydessä korostanut tukijoukkojen merkitystä pelien tekemisessä, vaikka pelin kannessa lukeekin vain sinun nimesi. Ketkä ja miten Noitahovin tekemiseen osallistuttiin kulissien takana?

Taitosta ja osasta kuvitusta vastaa Kasimir Sandbacka. Loput kuvat on piirtänyt Tiina Lankila. Oikoluvusta ja lukemattomasta määrästä maailmaa koskevia ideoita, parannusehdotuksia ja kritiikkiä kuuluu kiitos Soile Kontiolle. Lisäksi on pelisuunnittelijalle kullanarvoinen etu löytää muutama muu pelisuunnittelija, jotka oikeasti jaksavat lukea säännöt ajatuksella läpi ja omaavat tarpeeksi näkemystä esittääkseen niistä hyvää kritiikkiä. Tästä kiitos Olli Kantolalle, Eero Tuoviselle ja jollekin kolmannelle forgelaiselle, jonka nimeä en nyt saa päähäni

Lisäksi erityiskiitoksen ansaitsee myös Juho Auer, joka on ainoana avustajistani (tietääkseni) myös pelautti Noitahovia kun se oli suunnitteluvaiheessa. [Sitä beta-versiota pelattiin porukalla myös Jyväskylässä Levels-pelitapahtumassa 2008, vaikket ollutkaan paikalla. -toim. huom.]

Tärkeää on myös omata niitä tukijoukkoja pelaajien muodossa. Roolipelin tekeminen on iso projekti ja siinä tarvitsee positiivista palautetta, että jaksaa loppuun asti. Pelitestaukseen osallistuneita oli yhteensä tuhottoman paljon, enkä muista edes kaikkien nimiä, mutta tässä ne jotka tulevat heti mieleen (edellä jo mainittujen lisäksi): Jenny Kangasvuo, Heidi Tihveröinen, Kati Sarajärvi, Anna Viippola, Saara Kaakinen, Maria Järvinen, Esa Hilli, Jukka Kortelainen, Antti Haaranen, Hanne Saarikoski, Outi Mentula, Jaakko Meriläinen, Tapio Sivonen, Mika Ruotsalainen, Elmeri Seppänen, Tiina Kortelainen, Elisa Repka ja Tuomas Kuusniemi. Lisäksi sitten epälukuinen määrä peliä coneissa testailleita.

Noitahovin painopaikka on Saksa. Eikö lähempää löytynyt sopivaa digipainoa?

Yhtä hyvää en löytänyt. Books on demandin etuna oli, että alkumaksu 100 e tarvitsee maksaa vain kerran ja peliä voi tämän jälkeen tilata pienissä erissä. Netistä löytyvä laskuri salli myös laskea ja optimoida painokulut, jotka olivat alemmat kuin Suomesta saamani tarjoukset. Lisäksi Bod tarjoaa peliä suoraan kirjastoihin ja suurimpiin kirjakauppoihin ja ketjuihin.

Huomasin tässä pari kuukautta sitten suomalaisen Mediapinta -nimisen yrityksen, joka tarjoaisi ainakin jotain noista palveluista. Kannattaa mahdollisesti tarkistaa, jos on asiasta kiinnostunut.

Noitahovin julkaisemisesta on nyt melkein viisi kuukautta. Millainen menekki pelilläsi on ollut? Ovatko jotkut myyntipaikat osoittautuneet selvästi toisia tehokkaammiksi?

Peliä on minulta tai netin kautta siirtynyt eteenpäin 121 kpl + ilmaiseksi jakamani erikoiskappaleet. Saan siis luultavasti 200 painokseni jossain vaiheessa loppuun. Ropecon vaikuttaisi ylivertaiselta myyntipaikalta, ainakin kun asuu täällä Suomen periferiassa. Oulun skene on tällä hetkellä niin kyllästetty Noitahoveilla, että täällä on turha enää edes yrittää myydä niitä lisää.

Toinen toimiva tapa vaikuttaisi olevan se, että menee ja pelauttaa itse pelejä. Ihmiset ostavat omakustanteita lähinnä kasvokkain niiden tekijältä.

Kerrot Noitahovin kotisivuilla, että peliä pääsee testaamaan “osana Luolapelaajat-projektia”. Kerro lisää tästä oululaisesta projektista ja Noitahovin osuudesta siinä.

Projekti oli suunnattu ensisijaisesti sellaisille ihmisille, jotka eivät ole kauhean paljon pelejä pelanneet tai joilla on pelaamisesta aikaa. Se oli Kuudennen ringin järjestämä ja sitä veti Elmeri Seppänen. Pelipaikka oli Oulun Fantasiapelien alakerrassa. Vierailevina pelinjohtajina kävimme minä ja Juho Auer.

Pelikertoja taisi tulla yhteensä 6. Pelattiin ainakin Heroquestia, Enochia, Noitahovia ja Pyöreän pöydän ritareita. Pääsin itse mukaan pariin kertaan ja oli tosi kivaa.

Kotisivujen mukaan Noitahovin maailmakirja julkaistaan keväällä 2012. Aikataulu on kuitenkin venynyt ennenkin. Miltä tilanne nyt näyttää?

Kyllä se kevään aikana valmistuu. Itse kirjahan on valmis, mutta taittoa ja kuvitusta tässä odotellaan. Tämä on se huono puoli kun delegoi työtä eteenpäin. Yhden uuden piirtäjän kuvitusta pääsee vilkaisemaan täältä.

Parasta mainosta pelille on päästä pelaamaan sitä itse. Toiseksi parasta on kuulla muiden kokemuksia pelin parissa. Kerro jokin hieno pelikokemus Noitahovin parista, joka vakuuttaa meidät siitä, että Noitahovia on syytä hankkia pukinkonttiin.

No ensimmäisen kampanjan loppu jäin ainakin minulla mieleen. Olin pelauttanut kahta peliryhmää rinnakkain, toista Valon lapsien keskuudessa, toista taas pakanamailla. Viimeisellä pelikerralla valon lapsia pelanneet kokosivat seuraajansa ja laskeutuivat Railoon kamppaillakseen alisessa maailmassa asuvaa luurankomaista kylmän valtiatarta Moranaa vastaan. Tehtävä oli toivoton ja pelikerta loppui siihen, että hahmot hyvästelivät läheisensä, kirjoittivat ylös omat muistokirjoituksensa ja lähtivät viimeiseen taisteluunsa. Se oli musta tosi koskettava lopetus, jossa samalla tuli esiin se mitä kukin hahmo oli pitänyt elämässään tärkeänä ja muistamisen arvoisena.

Toinen oikein positiivinen yllätys tapahtui tämän vuoden Ropeconissa. Ilmoittautumissofta oli jostain syytä päättänyt, että olin pelauttamassa peliä vain kahdelle pelaajalle, joten piti kovalla stressillä etsiä nopeasti uusia. Kaksi löytyikin ja peli saatiin käyntiin vain vähän myöhässä.

Pelaajat ottivat pelin heti alusta asti kivasti hyppysiinsä, niin ettei minun tarvinnut oikeastaan muuta kuin heittää joukkoon mausteita. Löytyi valtataisteluja, petoksia ja elämää suurempia tunteita. Lopussa paha pohjolaismatriarkka yhdisti Peikkokorven pakanheimot taakseen, poltti petollisen rakastajattarensa roviolla ja otti tämän veljen orjakseen. Olin pelin päättyessä tosi tyytyväinen, koska meinasin jo vaipua epätoivoon pelin alkuvalmistelujen aikana.

Ohessa siis juttutuokio Eero Tuovisen kanssa. Aiheena on ennen muuta roolipelien markkinoiminen pelitapahtumissa ja ylipäänsä Suomea avarammille markkinoille murtautuminen.

Eero Tuovinen, roolipelejä maahantuovan Arkkikiven nokkamies, on suunnannut katseensa ulkomaisille markkinoille jo ajat sitten. Paitsi että mieheltä on ilmestynyt jo kolme englanninkielistä julkaisua, on hän myös mennyt rajojen taa markkinameiningeissä. Globaalin ropeskenen ykköstapahtuma Gencon on tullut katsastettua kahdesti (2008-2009) ja Euroopan suurimmat pelimessut eli Spiel Essen samaten tuplasti (2010-2011). Mitä kerrottavaa Tuovisella on pelien markkinoimisesta isoissa pelitapahtumissa?

Miten viime lokakuun Essenin reissu meni? (Aiemmista ulkomaan coni-matkoista voi lukea Tuovisen blogista: Gencon 2008, Gencon 2009 ja Spiel 2010.)

Reissu meni ihan hyvin, tarkoitukseni olisi kirjoittaa kyllä siitäkin raporttia jossain välissä jahka ennätän kiireellisemmiltä asioilta. (Internetissä tietysti tämä ei ole hyvä asenne, asiat ehtivät vanhentua – ei voi mitään.) Tämä kotimaisten pelikustantajien yhteistyö Spielin tiimoilta paranee vuosi vuodelta, mikä tekee tapahtuman tekemisestä tietysti hupaisampaa.

Monelle kotimaiselle roolipeliharrastajalle Ropecon hengailuineen, runsaine ohjelmatarjontoineen ja yöt läpeensä valvomisineen on roolipelitapahtuman perusmuoto. Miten ulkomaiset roolipelitapahtumat poikkeavat Ropeconista?

Tapahtumia on monenlaisia, ja Ropeconin tyyppinen on ulkomaillakin sellainen peruslinja, joskin useimmat sen kaltaiset harrastajatapahtumat ovat paljon pienempiä – kävijämäärät sadoissa tuhansien sijaan.

Isompi tapahtuma on tyypillisesti isompi siksi, että se toimii peliteollisuuden markkinapaikkana, eli kävijöillä on usein ensisijaisena motivaationaan tapahtumassa uusiin tuotteisiin tutustuminen ja tarjousten metsästäminen. Spiel Essenin tapaiset messut ovat tässä äärimmäinen esimerkki, koko tapahtuma koostuu periaatteessa isosta kauppapaikasta jossa saattaa olla yksittäisinä saarekkeina muuta ohjelmaa.

Tällaisessa kaupallisemmin orientoituneessa tapahtumassa harrastajan kokemus koostuu pitkälti tavaraan tutustumisesta, ihmisten tapaamisesta, pelien testaamisesta ostopäätöksen näkökulmasta ja itse tapahtuman ulkopuolelle sijoittuvasta iltaohjelmasta; parhaiten suurilla messuilla, kuten Spielissä, viihtyy jos mukana tai muuten tapahtumassa on niin paljon tuttuja että messujen mentyä kiinni kävijä saa järjestettyä itse itselleen vaikkapa seurallisen illallisen ja hupaisat pelit.

Kokeneelta kaupparatsulta ja pitkän linjan asianharrastajalta on tietysti pakko kysyä, että mikä on oma suosikkisi roolipelitapahtumien joukossa?

Tampereen Tracon miellyttää minua – järjestelyt ovat tapahtuman suuresta koosta huolimatta huolitellut ja anteliaat ohjelmanjärjestäjiä ja näytteilleasettajia kohtaan, ja vieraita on monipuolisesti erilaisista yleisödemografioista, mikä luo mahdollisuuksia yllättäviin tuttavuuksiin. Jaksan joka vuosi yllättyä positiivisesti siitä, miten kunnioittaen tapahtuma suhtautuu roolipelikulttuuriin huolimatta sen suhteellisen vähäisestä merkityksestä tapahtuman yleisön silmissä.

Oululainen Maracon on myös henkilökohtainen suosikkini, koska siellä tapaa mukavia ihmisiä ja tapahtuma on sen verran pieni, että kaikki aikani ei millään mene pelejä muille esitellen; se on oikeastaan lähemmäs ainoa tapahtuma jossa ehdin joka kerta pelatakin jotain.

Epäilemättä lukuisat markkinointimatkat isoihin pelitapahtumiin ovat hioneet oman lähestymistapanne vakioksi. Millaisella toimintasuunnitelmalla tapahtumiin lähdetään?

Isommat ulkomaanprojektit ovat jossain määrin aina oma asiansa, ne pitää aina suunnitella kukin erikseen ainakin jossain määrin; erityisesti toimintasuunnitelma paikan päällä voi vaihdella rajusti riippuen tapahtuman painotuksista, joiden mukaan valitsemme esiteltävät pelit ja perusaktiviteetit – olemmeko menossa ensisijaisesti myymään, esittelemään, pelaamaan, oppimaan, tapaamaan ihmisiä vai mitä varten.

Kotimaassa kuvio on yleensä rutinoituneempi, Ropeconia lukuun ottamatta tapahtumiin voi yleensä valmistautua suunnilleen samalla tavoin: soitellaan tutuille kohdepaikkakunnalla majoituksen järjestämiseksi, pakataan mukaan henkilöauton vetämä määrä roolipelimateriaalia ja ajetaan kohteeseen. Varsinainen toiminta voidaan sitten sovittaa tilanteen mukaan paikan päällä: millainen yleisö on, millaisella tiimillä paikalla ollaan, mitä roolipelikulttuurikentällä tapahtuu ja niin edelleen.

Itse tavoite on aina sama – roolipelikulttuurin syventäminen ja laajentaminen tuomalla ihmisiä ja työkaluja yhteen – mutta keinot voivat sitten vaihdella ihan vain hengaamisesta pelisuunnittelutyöpajoihin, demotukseen, pidempiin sessioihin tai myyntipuheiden pitämiseen.

Koetko oppineesi jotain pelitapahtumia kiertämällä vai onko toimintatapa pysynyt samanlaisena alusta saakka?

Käytännön strategia on pysynyt aika pitkälti samana; opin tämän tapahtumamarkkinointirutiinin Forgesta, ja ne opit ovat omasta puolestani palvelleet ihan hyvin. Ihmisluonteesta ja roolipelikulttuurin todellisuudesta tietysti oppii paljon kiertämällä ja tapaamalla asianharrastajia.

Olet tehnyt pelitapahtumissa yhteistyötä lukuisien muiden roolipelijulkaisijoiden ja -aktiivien kanssa. Mitä pidät tärkeimpänä kriteerinä yhteistyön onnistumiselle?

Tavoitteiden selkeyttä ja käytännön yhteistyömahdollisuuksien olemassaoloa. Pienkustantajilla on yleensä ottaen erityisesti isompien tapahtumien suhteen selkeitä intressejä yhteistyöhön: Esseniin tai Genconiin ei ole järkevää mennä yhden miehen armeijalla, vaan tulos on parempi ja työ mielekkäämpää jos kokoat muista samanhenkisistä roolipelikustantajista tiimin, jolla on laajempi tuotevalikoima ja enemmän työvoimaa.

Tuon käytännön tapahtumayhteistyön yli sitten yhteistyön mitta ja määrä riippuu mielestäni ennen kaikkea taiteellisesta yhteisymmärryksestä: vaikka kuinka haluaisitkin, sillä on rajansa kuinka avuksi voit olla toiselle tekijälle tämän tuotantoprosesseissa, ja se raja kulkee siinä missä määrin näkemyksesi tukee projektin päämiehen näkemystä. Väkisin yhteistyön hakemisessa ei ole mitään mieltä, pitää olla innostunut siitä samasta jutusta jota se toinenkin ihminen tekee.

Onko roolipelien myyminen ulkomailla tuottoisaa vai houkutteleeko jokin muu syy puskemaan omaa jalansijaa globaaleille markkinoille?

Ei se järin tuottoisaa ole. Tämä äskeinen Essenin reissu esimerkiksi tuotti kyllä liikevaihtoa sen kolmisen tonnia, mutta kuluja matkoista, myyntipisteen vuokrasta, rahdista ja majoituksesta itselleni ja Markulle tuli lähemmäs pari tonnia, eli varmaan siinä tuli hiukan takkiin. (Ei tosin ole Jari vielä laskenut vuoden numeroita tarkalleen.)

En koe oikeastaan, että globaali markkina itsessään olisi minkään motivaationi kohde; ennemminkin kyse on pelisuunnittelijan tai muun taiteilijan luontaisesta halusta löytää yleisö ajatuksilleen, ja tämä voi sitten toteutua käytännössä esimerkiksi kansainvälisesti. En siis niinkään puske globaaleille markkinoille, vaan julkaisen vain tavoilla jotka tavoittavat työstäni kiinnostunutta yleisöä.

Pelkästään Suomeen rajoittuminen on noin julkaisustrategisesti hyvä idea roolipelille, jos maasta löytyy siitä kiinnostunutta yleisöä ja itse haluat julkaisijana päästä vähällä. Koska maa on pieni ja yleisön määrä erikoisuuksille rajoittunut, vähänkin erikoisemman pelin kanssa voi helposti tulla huomaamaan, että kansainvälinen vastaanotto on paljon lämpimämpi. Suomessahan on viimekin vuosina käynyt monelle lupaavallekin pelille niin, että niiden yleisö rajoittuu lähinnä yleisestä kannatuksesta tai skenestelystä motivoituneisiin, sinänsä hyväntahtoisiin asianharrastajiin, jotka ostavat ja lukevat pelisi; tämä ei tyydytä, jos haluat että sanomasi tavoittaa runsaasti sellaisia ihmisiä, joille se on tarkoitettu ja joille siitä on hyötyä.

Millaisen neuvon antaisit niille kotimaisille roolipelisuunnittelijoille, jotka kaavailevat pelinsä julkaisemista suoraan englanniksi ulkomaisille markkinoille?

Valitse julkaisumalli kaikista vaihtoehdoista, äläkä vain niistä jotka sattuvat putkinäkösi tielle. Ole oikeasti kulttuurikompetentti, eli tiedosta miten tuotteesi vertautuu jo olemassa olevaan kenttään. Jos nuo kaksi ovat kohdallaan, niin englanniksi julkaiseminen ei mielestäni ole sen kummempaa kuin suomeksikaan.

Tavallaan vaatimustason voi ajatella olevan kovempi siinä suhteessa, että sääliostoja ei ole ja tämä Suomessa totuttu riman korkeus “on se sentään suomenkielinen” ei ole auttamassa. Epäonnistuvat kansainväliset julkaisuprojektit kaatuvat minun kokemuksessani joko siihen että julkaisusuunnitelma on epärealistinen alun alkaen, tai sitten siihen että tuote vain yksinkertaisesti ei ole riittävän hyvä suhteessa markkinaan.

(Ja ei, julkaisumalli ei oikeastaan kompensoi kovin hyvin laadun puutetta. Toki voit ajatella, että ilmaisena PDF-tiedostona voi julkaista keskinkertaisemmankin tuotteen, mutta ei se ilmaisuus itsessään saa ketään välittämään pelistäsi. Jos haluat vastinetta pelin suunnittelun, kehittämisen ja tuottamisen työpanokselle, niin yleisön välittäminen on kynnys, jota ei voi ohittaa, vaan joka pitää ylittää, oli tuote ilmainen eli ei. Voi toki olla, että jossain on sellainen roolipelintekijä, joka on onnellinen ihan vain kun oma tuote on saatavilla, vaikkei kukaan siitä nakkaa paskaakaan, mutta enpä ole vielä tähän lintuun törmännyt.)

Jos noista perusasioista pääsee yli, niin sitten kolmas neuvoni on panostaa sosiaaliseen näkyvyyteen. Tarvitset kansainvälisiä kontakteja (se on, tuttuja jotka arvostavat roolipelikulttuurityötäsi) saadaksesi alustavaa huomiota, tuotantotukea, apulaisia tapahtumiin ja niin edelleen. Usein ero menestyvän pienkustannepelin ja unohtuvan sellaisen välillä on ihan yksinkertaisesti se, että menestyvä peli huomattiin harrastajien parissa tusinan projektia/suunnittelijaa jo varhain seuranneen harrastajan ansiosta. Huomannet, että tämä linkittyy suoraan kohtaan kaksi: mitään indie-mafiaa ei oikeasti ole olemassa, vaan jos haluat pelillesi innostuneita faneja, niin oikeastaan ainoa keino on oikeasti tehdä settiä, joka puhuttelee jotakuta.

(Ja tosiaan, suomalaisetkin fanit ovat kansainvälisiä faneja. Tässä kuitenkin nähdään sen sääliasiakkaan ero oikeasti innostuneeseen yleisöön.)

Oletko eri pelitapahtumissa myyntihommissa käydessäsi huomannut, että maailmantalouden horjahtelut heijastuisivat jotenkin roolipelibisneksen puolelle? Vähentääkö epävarma talous myös roolipelien kysyntää?

Käsitykseni ihan noin anekdotaalisen kokemuksen pohjalta on, että vaikutus ei ole merkittävä pienkustantajan näkökulmasta. Pienkustantaja on pieni kala suuressa lammessa; häntä ei sinänsä hetkauta jos lampi kutistuu, sillä se on edelleen suurempi kuin hän ehtii uimaan. Yksittäisen pienkustantajan menestys riippuu tuotteesta ja markkinapenetraatiosta (ei hetkellisenä ilmiönä, vaan jatkuvana prosessina); periaatteessa hyvääkin tuotetta myydään vain niin nopeasti kuin sana leviää ja/tai itse otat myyntikontakteja ihmisiin, ja kumpikin näistä prosesseista ovat niin hitaita että ne käytännössä äärimmäisen harvoin törmäävät suoranaisesti potentiaalisten asiakaspoolien laitoihin.

Roolipeliasiakkaat ovat myös hyvin joustamattomia siinä suhteessa, että he eivät osta kiintiöitä, vaan he ostavat vain pelejä jotka kiinnostavat heitä: talouden tila ei paina ollenkaan samassa mittakaavassa kuin se, kiinnostaako joku peli minua asiakkaana.

Pitäisi olla paljon tätä mittakaavaa suurempi, jotta maailmantalous todellisuudessa vaikuttaisi muuhun kuin vaihtokursseihin (jotka muuten ovat sinänsä ihan oikea faktori, vaikka ovatkin vain välillisesti taloussuhdanteiden seurausta). Epäilen, että roolipelikulttuurin parissa ei toimi yhtään yritystä, jonka taloudellinen toiminta olisi niin intensiivistä, että maailmantalouden suhdanteet voitaisiin todella eristää merkittävämmistä kulttuuritrendeistä niiden toiminnassa.

Vieläkö edessäsi on uusia suunnitelmia eurooppalaisen roolipeliskenen valloittamiseksi, vai joko maailma on nähty ja aiot jatkossa keskittyä kotimaan tapahtumiin?

Oikeastaan meillä ei ole kysymyksenasettelusta huolimatta sellaista operatiivista suunnitelmaa, joka vastaisi tuohon kysymykseen. Olemme osallistuneet kansainvälisiin tapahtumiin kertaluontoisina projekteina syistä, jotka eivät linkitä yksittäisiä tapahtumia toisiinsa: uteliaisuus jotain tiettyä tapahtumaa kohtaan, halu syventää yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa, joku tietty tuote, jota on pitänyt tuoda esille. Tämä tapahtumiin osallistuminen on siis emergentti seuraus oleellisista projekteista (käytännön pelaaminen, pelitekstien tuotanto, roolipelituotteen kehittäminen, sen markkinoille saattaminen), ei projekti itsessään.

Voin siis vastata tuohon kysymykseen tässä kontekstissa niin, että tällä hetkellä minulla ei ole suunnitelmia ulkomaisten tapahtumien suhteen: suunnitelmani pyörivät enemmänkin pelaamisen, luomisen ja kirjoittamisen ympärillä. Myönnän, että nautin tämän vuoden Essen Spielistä suuresti noin henkilökohtaisesti, mutta tapahtuman saldo oli sellainen että ilman hyvää syytä (uutta kansainvälisille markkinoille suunnattua peliä, noin esimerkiksi) sinne ei ole järkevää mennä ensi vuonna.

Toisaalta kotimaisiin tapahtumiin pätee täsmälleen sama kuvio: osallistun niihin en siksi että kuvittelisin jotain tapahtuvan kun olen käynyt riittävän monessa, vaan koska yksittäinen tapahtuma vaikuttaa minusta hyvältä idealta. Traconissa esimerkiksi tykkään käydä, koska se on minun mielestäni lupaava tilaisuus tuoda roolipeliharrastusta esille aiheelle alttiin nuorison piirissä. Ropeconissa käyminen on tuntunut kovin stressaavalta ja verrattain tarpeettomalta viime vuosina, joten saatan pudottaa sen ensi vuonna ohjelmastani. Tätä rataa.

Roolipelaamisen rajapintoja rohkeasti tutkinut Playground kompastui siihen samaan kuin kaikki muutkin roolipelilehdet: tilaajakanta jäi liian pieneksi kannattavuuden kannalta. Vapaaehtoisvoimin pyörivä toimituskunta asettaa tietysti myös omat rajansa.

Tässä vaiheessa kolmosnumero on tullut painokoneista, mutta Fantasiapelien verkkosivuilta irtonumeroa ei vielä löydy. Viimeiseksi jäävästä nelosnumerosta ei ole vielä ilmoitettu edes teemaa, joten lopetusilmoituksesta huolimatta uutisia Playgroundista nähtäneen vielä tässäkin blogissa.

Lue koko päätoimittaja Matthijs Holterin lopetusilmoitus lehden omilta sivuilta.

Adkisonin meriitit pelialalla ovat kovat: hän oli kipparina, kun WotC kohosi pääliigaan Magic: the Gathering -korttipelin voimin. Sitten hän huolehti siitä, että Dungeons & Dragonsin oikeudet siirtyivät TSR:ltä WotC:n huomaan. Sittemmin hän myi firmansa osaksi Hasbroa, mutta ei suinkaan jättänyt pelialaa taakseen. Vuonna 2002 hän osti Genconin omaan huomaansa ja on vuodesta 2005 luotsannut Hidden City Gamesia, uutta sähköistä mediaa hyödyntäviä keräilykorttipelejä tekevää yritystä. Monipuolinen kokemus pelialalta tietää epäilemättä Ropeconissa mielenkiintoisia esitelmiä ja paneelipuheenvuoroja.

Toivottavasti näitä saadaan vielä lisääkin!

Skeneaktivismia parhaimmillaan

Olen itse ihan fiiliksissä näistä haastatteluista, koska ne osoittavat hyvin sen, miten olemattoman lyhyt matka on harrastajasta skeneaktiiviksi. Ei skenen hyväksi toimiminen välttämättä tarkoita isojen pelitapahtumien järjestämistä tai kalliita pelijulkaisuprojekteja. Paljon voi saada aikaan pienellä luovuudella, sähköpostilla ja blogiaan julkaisualustana käyttämällä.

Pidän myös suuresti siitä, miten Thaumielin esimerkki näyttää, että roolipelimedia voi elää hajautettuna blogiavaruudessa. Harvassa ovat sellaiset aiheet, joita ei pystyisi käsittelemään ilman roolipelilehteä tai podcastia. Molempia muotoja on kotimaisessa skenessä kokeiltu, mutta kohtalo on aina ollut sama: varsin pian työmäärä käy pienelle tekijäjoukolle ylivoimaiseksi. Sekä lehti että podcast vaativat niin paljon ylimääräistä säätöä, että varsinainen sisällöntuottaminen alkaa näyttää lastenleikiltä. Blogit ja muut sosiaaliset mediat hoitavat varsinaisen mediatyön puoliautomaattisesti, jolloin jäljelle jää vain se varsinainen homma eli sisällön kirjoittaminen.

On itse asiassa sääli, että blogijulkaisemista on nähty toistaiseksi niinkin vähän kotimaisessa skenessä. Harva on julkaissut bloginsa kautta vaikkapa pelisääntöjä tai skenaarioita, vaikka molemmat kyllä onnistuisivat. Kun tänä päivänä suunnileen jokaisella nörtillä on internet taskussaan, niin sähköisen julkaisemisen mahdollisuuksia joutaisi selvitellä tosissaan.

Jatkoa seuraa

Tuo yksinkertaisten haastattelujen tekeminen on itse asiassa niin oivallista, että pitää varmaan tehdä sama. Jos vaikka koittaisi saada kerran kuussa ulos jonkun haastattelun tämän Roolipelitiedotuksen kautta. Täällähän on ollut tarpeettoman hiljaista viime aikoina.

Sivuilta lainattua

Kansallinen pelipäivä juhlii pelaamisen monimuotoisuutta ja tuo uudet pelaamisen muodot perinteisen pelien rinnalle samanarvoisina. Pelipäivä antaa pelialan toimijoille mahdollisuuden esitellä omia tuotteitaan ja kokoaa kaikki peleistä kiinnostuneet eri sukupolvien edustajat Suomen kirjastoihin pelaamaan.

Kansalliseen pelipäivään voi osallistua oman kirjaston resurssien puitteissa. Lautapelien pelaaminen, peliminiatyyrien maalaaminen, murhamysteerin järjestäminen tai vaikka osallistuminen kansainväliseen kirjastojen selainpeliturnaukseen, ovat kaikki oivia sisältöjä Kansallisen pelipäivän viettoon kirjastossasi.

Conitarinoita voi lukea ainakin: Pelilaudalta, Ville Vuorelan blogista, Jukka Särkijärven blogista ja Sami Koposen Efemeros-blogista.

Pelejä esittelivät tai kaupallista toimintaa harjoittivat: Arkkikivi, Ironspine, Kalikos, Lamentations of the Flame Princess, Myrrysmiehet ja Northern Realms. Sami Koponen demotti Pyöreän pöydän ritareita, Myrrysmiehet Jukka Särkijärven vahvistamana Vapauden miekkoja, Ironspine Generian legendoita ja Northern realms Bliaronia. Pelaamaan pääsi lähes koska tahansa nollavaroitusajalla, jos ei aikataulutettuihin ehtinyt tai sopivaa löytänyt.

Leikkauksen alla kuvia, joissa edellämainittujen lisäksi näkyy eräs porukka pelaamassa Pathfinderia.

Paikalle toivoisin enemmän roolipelaajia. Kaupallinen tarjonta oli riittävää ja johdetuista peleistä näytti olevan jopa ylitarjontaa, joten ainakin peliseuraa, juttuseuraa ja ostomahdollisuuksia tapahtumasta löytyy.